Blogi: Australia vs. Suomi

Tiina Koutajoki Blogi, Yleinen

Ensihoitolääkäri Riika Merivirta haki työhönsä oppia maapallon toiselta puolelta Australiasta. Lääkärihelikopterin täkäläisissä ja suomalaisissa toimintatavoissa on paljon samaa, mutta työvuosi Queenslandin osavaltiossa toi esiin myös ison joukon eroavaisuuksia. Minkälaisia?

Siirtolennot: Terveydenhoito Australiassa on hyvin keskittynyttä, ja pieniltä klinikoilta siirretään paljon potilaita suurempiin sairaaloihin. Siirrot saattavat olla hyvinkin pitkiä, ja vaikka potilaan tila ei välttämättä ole kriittinen, lääkäri otetaan lennolle mukaan ikään kuin lisäkäsiksi.

Lääkevalikoima: Lääkäriyksikön lääkevalikoima Queenslandissa on huomattavasti suurempi kuin Suomessa, ja potilasta hoidetaan ja lääkitään pitkien etäisyyksien takia lennon aikana enemmän. Tavallisilla ensihoitajilla sen sijaan on käytössään suomalaisia ensihoitajia huomattavasti suppeampi valikoima lääkkeitä.

Psykiatriset potilaat: Psykiatristen potilaiden siirtoja on paljon, ja psykiatrisia potilaita lääkitään lentojen aikana sellaisillakin lääkkeillä, joita Suomessa ei ole käytetty enää aikoihin. Lääkäri otetaan psykiatristen potilaiden siirtoihin mukaan ennen kaikkea siksi, että lääkärin olisi mahdollista nukuttaa riehumaan äityvä potilas lennon aikana. Karua, mutta turvallisuuden näkökulmasta välttämätöntä.

Traumapainotteisuus: Ensihoitolääkäri hälytetään Queenslandissa ensi sijassa vain onnettomuus- ja traumapotilaiden luo, muut hätätilanteet ovat ensihoitajien hoidossa. Esimerkiksi elvytyksiin lääkäriä ei hälytetä oikeastaan koskaan, vaikka Suomessa elvytykset ovat merkittävä osa työtämme. Ensihoitajien klinikoille jo siirtämien ja lääkärien siellä kohtaamien potilaiden kirjo on sen sijaan laaja.

Kommunikaatio: Lääkäriyksikkö ei suoraan kommunikoi hätäkeskuksen kanssa, vaan hätäkeskus välittää tehtävät sen rinnalla toimivalle pelastuskeskukselle (RSQ Retrieval Services of Queensland). Tämä puolestaan välittää tehtävät edelleen ja koordinoi potilaiden siirtoja klinikoilta sairaaloihin ja eri klinikoiden välillä. Kaikki tieto kulkee pelastuskeskuksen kautta. Ei siis ole mitään virve- tai radiopuhelimia, joilla lääkäri voisi kommunikoida suoraan kohteessa olevien yksiköiden kanssa. Keskukseen pidetään yhteyttä omalla kännykällä, ja lisätietojen saaminen kohteesta on vaikeaa. Menettely tuntuu meidän näkökulmastamme monimutkaiselta, kun kaikki informaatio kulkee kiertäen.

Vastaavasti kohteessa kommunikointi on avointa, tiivistä ja ennakoivaa, ja kaikki pitää kertoa ääneen. Australiassa lääkärin odotetaan vielä potilasta hoitaessaan kertaavan tilannetta ja samalla suunnittelevan ääneen jo seuraavaa askelta. Kommunikaatioon liittyvät odotukset ja toiveet tuntuvat suomalaisittain vaativilta mutta kannatettavilta. Uskon, että tulevaisuudessa täällä meilläkin panostetaan entistä enemmän kentän kommunikaatioon.

Järjestelmällisyys: Lukemattomille eri toiminnoille on kiinteät ja sovitut toimintatavat ja rutiinit, joita noudatetaan säntillisesti. Näin kaikilla on aina tiedossa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Suomessakin ollaan menossa strukturoidumpaan suuntaan, mutta Australiassa sovitut toimintatavat ovat olleet olemassa jo vuosikymmeniä.

Auditoinnit: Tapausten säännöllinen auditointi – läpikäynti askel askeleelta – on mielenkiintoinen ja opettavainen tapa. Säännöllisistä auditoinneista olisi varmasti hyötyä kaikille osapuolille myös Suomessa.

Suomen ja Australian sekä eri organisaatioiden välisiä eroavaisuuksia on ollut kiehtovaa puntaroida. Vuosi Australiassa avasi uusia näkökulmia, opetti paljon ja haastoi minua monin tavoin. Kaiken kaikkiaan vuosi oli erittäin antoisa, ja nyt voin jakaa kokemuksia ja oppeja omassa työyhteisössäni Suomessa.

 

Teksti on jatkoa Riika Merivirran aiemmalle blogille, jossa hän taustoittaa ja kuvailee työvuottaan Australiassa. Ensimmäinen osa julkaistiin tammikuussa 2018. Merivirta on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri ja päivystävä ensihoitolääkäri FinnHEMSin Turun FH20-tukikohdassa.