FinnHEMSin uusi videosarja kurkkaa lääkärihelikopteritukikohdan arkeen

Tiina Koutajoki Blogi, Yleinen

Mitä tapahtuu, kun tuotantoyhtiön videokamerat viedään keskelle lääkärihelikopteritukikohdan arkea? Vastaus on: mitä tahansa.

FinnHEMSin kuusiosainen videosarja lääkärihelikopteritoiminnan arjesta on julkaistu yhtiön YouTube-tilillä. Sarja päästää katsojan kurkistamaan tukikohdan kulisseihin eli sinne, mihin kukaan ei normaalisti pääse. Se esittelee miehistön työtä ja kertoo, mitä työ vaatii tekijöiltään ja minkälaisia ajatuksia se heissä herättää.

”Hälytys voi tulla koska tahansa, se voi olla mikä tahansa ja se voi olla minne tahansa. Ja aina on kyseessä henki, kun meitä hälytetään.” Näin kertoo Vantaan tukikohdan vastuulääkäri Susanne Ångerman sarjan ensimmäisessä osassa.

Tämä pätkä kuvaa täydellisesti tukikohdan arkea ja kaikkia siellä tapahtuvia rutiineja. Lääkärihelikopterin miehistön on oltava aina valmiina lähtemään tehtävälle – vuoden jokaisena päivänä ja vuorokauden jokaisena minuuttina. Videokuvauksissakin valmis ruoka jäi pöytään kesken aterian. Joskus tehtävälle lähdetään suoraan suihkusta tai eväidenhakureissulta kaupan kassajonosta. Kun FinnHEMS hälytetään, kyse on aina hengestä.

Sää yllätti kuvausryhmän

Videomateriaali kuvattiin FinnHEMSin Vantaan, Rovaniemen ja Turun tukikohdissa helmikuussa 2018. Kuvauspäivien alla matalapaine toi runsaat lumisateet eri puolille maata, ja tuotanto sai jännittää, onko helikopterilla lentosäätä.

Rovaniemellä kuvausryhmän tehdessä ensimmäistä haastattelua miehistö sai hälytyksen Kolariin. Kun helikopteri oli kuljettanut potilaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan, sää huononi, eikä kopteri voinut enää saman vuorokauden aikana palata takaisin tukikohtaan. Ouluun jäi sekä miehistö että helikopteriin asennettu GoPro-kamera.

Pohjoisen reissulta ei kuitenkaan tultu tyhjin käsin kotiin, sillä tukikohdassa järjestettyyn koulutukseen osallistunut lentäjä Esa Rintala heittäytyi ”kylmiltään” haastateltavaksi ja kertoi kameralle (kuinkas ollakaan 🙂 ) muun muassa haastavista lento-olosuhteista.

Kamera kintereillä kaiken aikaa

Kamera seurasi FinnHEMSin arkea kolmen päivän ajan. Se osallistui vuoronvaihtoihin sekä tarvikkeiden ja välineiden tarkistuksiin. Se tunki jääkaapille ja lääkevarastoon. Se kulki perässä, kun miehistö lähti tehtävälle ja odotti valmiina, kun miehistö palasi tehtävältä. Se taltioi konsultaatiopuheluita ja helikopterin huoltoa ja kinkesi mukaan myös kuntosalille. Kamera kävi käytännössä koko ajan.

Kuvauspäivät olivat huolella suunniteltuja, mutta ne toteutettiin ilman käsikirjoitusta. Haastattelut toteutettiin spontaanisti keskellä päivärutiineja. Viime kädessä videoiden sisältö rakentui sattuman varaan. Tukikohtien jokainen työntekijä on osa toteutetun videosarjan ja koko lääkärihelikopteritoiminnan käsikirjoitusta.

 

Tuotanto:

Ground Communications, konsepti, sisällön suunnittelu ja haastattelut
V2B Videoviestintä Oy, kuvaus, editointi ja jälkikäsittely