Markus Skrifvars: Ensihoidon tutkimus tarvitsee kansallista verkostoa

Tiina Koutajoki Ajankohtaista, Uutiset

Ensihoitolääketieteen professori Markus Skrifvars kaipaa Suomeen kattavaa tutkimusverkostoa, joka kokoaisi ensihoitoalan toimijat yhteen pääkaupunkiseudulta pohjoiseen. Yhtenäisen verkoston avulla tarjoutuisi mahdollisuudet ensihoidon yhä nopeampaan ja laadukkaampaan tutkimustyöhön Suomessa.

Dosentti, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Markus Skrifvars toimii Helsingin yliopiston tiedekunnan ensihoitolääketieteen professorina. Hän on yksi tänään Helsingissä järjestettävän ensihoidon tutkimusseminaarin puhujista. Kysyimme Skrifvarsin näkemyksiä suomalaisen ensihoitotutkimuksen tilasta, sen rahoituksesta ja kehityskohteista.

Minkälaiset aiheet ensihoidon kotimaisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessa puhuttavat?

Aiheita on laidasta laitaan, mutta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on viime vuosina tehty paljon sydänpysähdyksiä koskevaa tutkimusta. Esimerkiksi eräässä englantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin adrenaliinin hyötyjä sydänpysähdyksessä. Havaittiin, että hoitosuosituksessa olevilla toimenpiteillä ja lääkkeillä ei olekaan niin suurta hyötyä kuin on luultu.

Miten kuvailisit suomalaisen ensihoitotutkimuksen tilaa tällä hetkellä?

Se on melko hyvä. Meillä on hyviä yksiköitä, jotka tekevät korkeatasoista tutkimusta. Täällä on hyvät puitteet tutkimustyöhön. Ajoittain toteutetaan myös isoja, useiden eri yksiköiden yhteisiä hankkeita laajalla potilaspohjalla – mutta ne ovat kuitenkin satunnaisluonteisia projekteja. Meiltä puuttuu koko Suomen kattava, yhtenäinen verkosto, jonka avulla voitaisiin toteuttaa laajoja tutkimuksia nopeammin ja laadukkaammin. Tämä edellyttää infrastruktuuria ja yhteistyökumppaniverkostoa sekä parempaa rahoitusta. Valtakunnallisesti toimiva FinnHEMS on yksi tärkeä toimija tässä kuviossa.

Onko jotain selkeitä puutteita?

Suomen ensihoidon tutkimuskenttä on kovin hajanainen, minkä takia meillä tehdään päällekkäistä tutkimustyötä. Päällekkäisyys ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia. Myös pieni kilpailu on hyväksi. Suurin ongelma ylipäätään sairaanhoidossa on se, että tutkimuksen ei katsota olevan osa päivittäistä työtä. Työnantajat eivät riittävästi kannusta eivätkä arvosta henkilöstön osallistumista tutkimusprojekteihin. Siksi tutkimustyötä tehdään usein kliinisen työn ohessa ja vapaaehtoisvoimin.

Minkälainen on rahoituksen nykytila?

Siihen liittyy selkeitä ongelmia. Koska kyse ei ole patenteista eikä mahdollisuudesta ansaita rahaa, ensihoitolääketieteen tutkimus ei kiinnosta lääketeollisuutta. Toisekseen lääketutkimuksessa pitää EU:n tutkimusdirektiivin mukaisesti aina saada potilaan suostumus uuden lääkkeen testaamiseen. Ensihoidon potilaat kuitenkin usein ovat niin huonossa kunnossa, että eivät voi antaa suostumusta.

Miten näet FinnHEMSin ja sen t&k-yksikön roolin tutkimuskentällä?

Yksikön toiminta ja sen pyrkimykset, kuten esimerkiksi valtakunnallinen ensihoidon tutkimusseminaari ja uusi verkkosivusto, edistävät toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä, mutta tueksi tarvitaan myös erityisesti yliopistojen aktiivista mukanaoloa: tutkimusperinnettä, tunnettuutta, vakiintuneita rahoituskanavia ja pitkälle koulutettuja tutkijoita.

Miten tärkeänä pidät ensihoitajien tutkimustyötä?

Tärkeänä totta kai. Sitä tarvitaan ja sille on paikkansa. Esimerkiksi opinnäytetyöt palvelevat usein työyhteisöjä, joissa etsitään ratkaisua johonkin käytännön tarpeeseen. Uskon, että tulevaisuudessa ensihoitajatkin voivat ammattikorkeakoulutaustalla tehdä väitöstutkimusta.

 

Kuva: Linda Tammisto / Helsingin yliopisto