Tapaamisesta potkua tutkijan työhön

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikkö rahoittaa erilaisia ensihoidon tutkimus- ja kehitysprojekteja. Yksikössä tänä vuonna työskentelevät tutkijat tapasivat tammikuussa tutkimusprojektien esittelyn ja ajatustenvaihdon merkeissä Vantaalla.

FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikössä työskentelee vuoden 2018 aikana vakihenkilöstön lisäksi 11 määräaikaista tutkijaa erilaisten projektien parissa. Tutkijatapaamisen tarkoituksena on tuoda eri puolilla maata työtään tekevät tutkijat yhteen ja tarjota mahdollisuus vertaistukeen, tutkimusajatusten pallotteluun sekä avoimeen keskusteluun. Samalla tutkijat tutustuvat tutkimus- ja kehitysyksikön henkilöstöön ja saavat tietoa siitä, millaista asiantuntemusta yksiköllä on tarjota. Yksikkö voi omalta osaltaan tukea esimerkiksi tilastotieteellisissä analyyseissa, tutkimusaineistojen koostamisessa tai tutkimuskysymysten muotoilussa.

FinnHEMSin hälytysajoneuvolla ulosajo Kuopiossa – ei henkilövahinkoja

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Tiedote 17.1.2018

Lääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMSin maayksikkö eli hälytysajoneuvo suistui ulos tieltä Kuopiossa keskiviikkona puolenpäivän aikaan. Ulosajo sattui hälytysajossa Rissalan lentokentän läheisyydessä olevalla rampilla, joka oli tapahtumahetkellä liukas. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia, eikä tilanne missään vaiheessa ole vaarantanut potilasturvallisuutta.

Tiekaiteeseen törmännyt hälytysajoneuvo meni ajokelvottomaan kuntoon. Kyydissä olleet miehistön jäsenet, lääkäri ja lentoavustaja, säästyivät vahingoilta. Lääkärihelikopteripäivystys FinnHEMSin Kuopion tukikohdassa jatkuu normaalisti.

Lisätiedot:

Laura Lindlöf, 040 593 5100, laura.lindlof@finnhems.fi

Tiedottaja, FinnHEMS Oy

 

Lääkärihelikopterit kuljettavat yhä enemmän potilaita

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Tiedote 9.1.2018

FinnHEMSin lääkärihelikoptereilla kuljetettiin ennätysmäärä potilaita vuonna 2017. Helikopterilla kuljetettujen potilaiden määrä on viimeisten kuuden vuoden aikana yli kaksinkertaistunut. Syynä kasvuun on muun muassa aivoinfarktipotilaiden entistä tehokkaampi hoito.

Lääkärihelikopterien ensisijaisena tehtävänä on kuljettaa lääkäri mahdollisimman nopeasti ensihoitoa tarvitsevan potilaan luokse. Yleensä potilas kuljetetaan tehtäväpaikalta sairaalaan ambulanssilla, mutta helikopterilla kuljetettavien potilaiden osuus on vuosi vuodelta lisääntynyt. Vuonna 2017 keskimäärin lähes joka kymmenes FinnHEMSin kohtaama potilas kuljetettiin helikopterilla sairaalaan.

Kun vuonna 2012 helikopterikyydin saaneita potilaita oli 209, viime vuonna määrä oli suurempi kuin koskaan aiemmin, 436. Viimeisen vuoden aikana kasvu on ollut voimakkainta Kuopiossa ja Rovaniemellä sekä erityisesti Oulussa, missä kuljetusmäärät lisääntyivät edellisvuodesta 44 prosentilla.

Raju nousu Oulussa johtuu pääasiassa aivoinfarktipotilaiden hoidon tehostumisesta.

Elossa 24h tulee taas – televisiotuotanto jalkautui jälleen FinnHEMSin arkeen

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Elossa 24 h -televisiosarja on saanut jatkoa. Myös uusia jaksoja kuvattiin FinnHEMSin Pirkkalan tukikohdassa, ja sarjassa jatkaa ensihoitolääkäri Piritta Setälä. Toisen tuotantokauden uudet jaksot esitetään ensi viikolla. 

Vuoden 2017 alussa televisiossa esitetty Ylen Elossa 24 -sarja on saanut jatkoa. FinnHEMS on mukana myös toisella tuotantokaudella, kun Pirkkalan tukikohta valikoitui jälleen yhdeksi kuvauskohteeksi.

Ruudussa nähdään myös ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu, Pirkkalan tukikohdan vastuulääkärinä toimiva Piritta Setälä. Toinen kausi kuvattiin 20.-21. syyskuuta.

– Mukanaolo oli nyt paljon luontevampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Yksi ratkaiseva tekijä oli se, että tukikohtaan saatiin tuttu kuvaaja, Tapio Sovijärvi, joka jälleen hoiti homman minua, miehistön muita jäseniä ja potilaita kunnioittaen. Tiesin entuudestaan, että hän osaa monipuolisesti käyttää ja soveltaa erilaisia kuvakulmia ensihoitotilanteiden mukaan, Setälä kertoo.

Ensihoidon tutkija Milla Jousi: "Ensihoidon tutkimus hyötyisi työaikajärjestelyistä"

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Kliinisen lääkärin työn ja tutkijan työn yhteen sovittaminen on haastava yhtälö. Ensihoidon tutkija Milla Jousi löysi toimivan järjestelyn FinnHEMSin tutkimusrahoituksen ja osa-aikatyön avulla.

Ensihoidon tutkija, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Milla Jousi haluaa herättää keskustelua alansa työaikajärjestelyistä.

– Minua kiinnostaa se, minkälaisia haasteita tutkimustyön ja kliinisen työn yhdistäminen luo tutkijoille ja minkälaisia ratkaisuja pulmaan olisi olemassa. Tutkimusseminaareissa harvemmin puhutaan tästä aiheesta, Jousi sanoo.

Jousi aloitti väitöstutkimuksensa vuonna 2014, jolloin hän toimi kokopäiväisesti Lohjan ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueiden ensihoidon vastuulääkärinä. Väitöskirjan tekeminen iltaisin ja viikonloppuisin kävin nopeasti ylivoimaiseksi.

Tutkijana FinnHEMSillä: Väitöstutkimus peruselintoimintojen häiriöistä ensihoidossa

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Jari Kalliomäki aloitti FinnHEMS-tutkijana syksyllä 2016, kun hänen väitöskirjatyölleen myönnettiin vuoden tutkimusrahoitus. ”Harvinaista herkkua”, Kalliomäki kuvailee.

FinnHEMSin tutkimus- ja kehityspalveluiden yksikkö tukee vuosittain erilaisia ensihoidon tutkimus- ja kehitysprojekteja – kuten esimeriksi Jari Kalliomäen väitöskirjatutkimusta.

Kalliomäki tutkii peruselintoimintojen häiriöiden esiintyvyyttä ensihoidossa, ensihoidon vaikuttavuutta todettuihin peruselintoimintojen häiriöihin sekä ensihoidossa todetun elintoimintahäiriön vaikutusta myöhempään sairaalajaksoon.

Tutkimuksen aineisto käsittää kaikki hätäkeskuksen välittämät ensihoitopalvelun tehtävät Pirkanmaalla kesäkuussa 2014. Ensihoidossa kohdattiin tuolloin 4 500 potilasta.

Pisteytysjärjestelmä ensihoitoon?

Sairaaloissa on käytössä erilaisia aikaisen varoituksen pisteytysjärjestelmiä, joilla voidaan tunnistaa kriittisesti sairas potilas. Parhaaksi menetelmäksi on osoittautunut National Early Warning Score -pisteytysjärjestelmä (NEWS).

Tutkimus- ja kehitystoiminnalla kohti laadukkaampaa ensihoitoa

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Kahdessa vuodessa FinnHEMSin tutkimus- ja kehityspalveluiden yksiköstä on rakennettu kansainvälisestikin noteerattu tutkimustoimija. Sen toiminta on valtakunnallisesti ensihoidon kannalta merkittävää, läpinäkyvää ja tehokasta.

FinnHEMSin tutkimus- ja kehityspalveluiden yksikön perustaminen vuonna 2015 oli merkittävä askel ensihoidon laadun ja lääkärihelikopteripalvelun parantamiseksi.

Yksikkö koordinoi, rahoittaa ja toteuttaa ensihoidon ja HEMS-toiminnan tutkimus- ja kehitysprojekteja. Toiminnan tavoitteena on ensihoitopalvelun kehittäminen yhteistyössä sairaanhoitopiirien kanssa.

– Kyse ei ole pelkästään lääketieteellisten toimenpiteiden tutkimuksesta. Ensihoitoa tarkastellaan kokonaisuutena, myös järjestelmän näkökulmasta. Tutkimusta tehdään monipuolisesti koko ensihoitokentän hyödyksi ja eri tieteenaloilta, selvittää projektipäällikkö Anna Olkinuora FinnHEMSistä.

Sinä päivänä 16.9.2016: Oton tarina

Laura Lindlof Uutiset, Yleinen

Otto on kuin kuka tahansa 12-vuotias poika. Hän pelaa jalkapalloa ja käy läheisessä kaukalossa lämimässä kiekkoa kavereidensa kanssa. Koulussa kivointa on liikunta ja puukäsityöt. Ja kaverit – etenkin se kaikkein paras, joka punnersi raskaan maalin hänen päältään syyskuisena perjantaina 2016.

Ruotsin tunti Kärköläläisessä alakoulussa oli juuri loppunut, ja kuudesluokkalainen Otto potki välitunnilla palloa parhaan ystävänsä kanssa. Pelin tiimellyksessä Otto hyppäsi ja tarttui jalkapallomaalin ylärimaan, kasvot maaliverkkoon päin kääntyneinä – niin kuin lapset yhtenään tekevät. Teräsrunkoinen jalkapallomaali antoi kuitenkin periksi ja lähti kaatumaan pojan päälle. Ylärima osui häntä voimalla kasvoihin.

Otto muistaa, että kipu oli kova. Pelottiko häntä? Todennäköisesti. Hän muistaa, että ensimmäiseksi auttamaan tulleilla oli mustat takit ja että pihalla oli useita ambulansseja.

Oikea silmä oli muurautunut umpeen, eikä Otto nähnyt sillä mitään. Hän kuitenkin tunsi, pikemmin kuin näki, kuinka hänelle laitettiin kaularankatuki. Hän kuuli jonkun sanovan, että helikopteri on tulossa. Korvista valui verta, joten hän ei ole varma kuuliko oikeasti helikopterin säksätyksen vai kuvitteliko sen jälkeenpäin. Ottoa väsytti, mutta ensihoitohenkilöstö käski häntä pysymään hereillä. Se oli vaikeaa.

Ensihoidon tutkimusseminaarin ohjelma julkistettu ja ilmoittautuminen käynnissä

finadmin Uutiset, Yleinen

FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikkö järjestää lokakuussa 2017 valtakunnallisen ensihoidon tutkimusseminaarin Helsingissä.

FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikkö järjestää yhteistyössä HYKS Akuutin ja Suomen Anestesiologiyhdistyksen ensihoitojaoksen kanssa valtakunnallisen ensihoidon tutkimusseminaarin. Seminaarin tavoitteena on tuoda valtakunnallisesti yhteen jo ensihoidon tutkimusta tekeviä ja siitä kiinnostuneita ammatista tai aiemmasta tutkimustaustasta riippumatta.

Seminaari järjestetään maanantaina 30.10.2017 Biomedicumissa, Helsingin Meilahdessa.

Seminaarin ohjelma on nyt päivitetty ja ilmoittautuminen on käynnissä. Käy tutustumassa tarkemmin tapahtuman verkkosivulla ja ilmoittaudu mukaan ajoissa!