Joulukuinen aamu vuonna 2022 näyttäytyi raisiolaiselle Jorma Kulmalalle melko toisenlaisena kuin aktiivisen miehen aamut normaalisti. Aamuvirkku Kulmala oli jalkeilla jo kukonlaulun aikaan, mutta ensimmäiset muistot kyseisestä päivästä hänellä ovat vasta iltapäivältä. Kulmala sai kotonaan sydäninfarktin ja havahtui tuntikausia myöhemmin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Ihan hämärän peitossa tuo aamu minulla on. Sen sain tietää jälkeenpäin, että postilaatikolla olen käynyt ja takkaakin olen lämmittänyt, hän kertoo.
Jorma Kulmala oli itse soittanut hätäkeskukseen. Hän arvelee havahtuneensa lattialta soittamaan itselleen apua. Puheluakaan hän ei muista, saati avun saapumista.
– Ovi minulla oli lukitsematta, joten ensihoitajat pääsivät sisään, hän kertoo.
Hätänumerosta Kulmala sai avukseen ensihoitoyksikön. Kulmalalle on kerrottu, että ensihoitajien tullessa paikalle hän oli jo ollut tajuton.
Apu tuli nopeasti. Puhelinyhteys hätäkeskukseen on tullut ennen aamukuutta. Ensihoitajat olivat paikalla kahdeksassa minuutissa hälytyksestä. FinnHEMSin lääkäritiimikin tuli pihaan 10 minuutissa hälytyksestään.
Lääkäritasoista hoitoa jo tapahtumapaikalla
Jorma Kulmalan voinnin romahdutti sepelvaltimotukkeuma. Kun sepelvaltimo tukkeutuu äkillisesti, sydänlihas ei saa verta eikä happea. Hapenpuute puolestaan aiheuttaa sydänlihaksen infarktin.
Käytännössä Kulmala oli eloton ainakin 10 minuutin ajan, mahdollisesti jopa 20 minuuttia. Hänelle on myöhemmin selitetty, että hänet nukutettiin verenkierron palautumisen jälkeen ja verenkiertoa jouduttiin tukemaan lääkehoidoin. Nämä toimenpiteet ensihoitoääkäri pystyi tekemään jo paikan päällä.
FinnHEMSin lääkärihelikopterin hälytyksistä noin 20 prosenttia liittyy potilaan elottomuuteen tai elvytystarpeeseen. Lääkärihelikopteriyksikkö hälytetään paikalle, kun tiedossa on kriittisesti sairastunut tai vammautunut potilas.
Kulmalaa hoitanut akuuttilääketieteen erikoislääkäri Marko Sainio toteaa, että Kulmalan itsensä tekemä soitto hätäkeskukseen pelasti hänen henkensä. Ilman ensihoidon ja lääkäriyksikön tuloa sydäninfarktista ei olisi selvitty.
Kulmala on kiitollinen nopeasta avusta, ja siitä, että hänen avukseen hälytettiin lääkäri. Hänkin ymmärtää, että ilman saamaansa hoitoa hän tuskin istuisi tässä kertomassa tarinaansa.
– Hitonmoinen onnihan minulla oli matkassa, että kaikki meni näin hyvin. Ja erittäin hyvää hoitoa sain myös Tyksissä, hän sanoo.
Toipuminen edistynyt hyvin
FinnHEMS ja sen toiminta ei ollut Jorma Kulmalalle aiemmin tuttua, vaikka ambulanssikyydillä on ennenkin kuljettu. Hän on tehnyt pitkän uran lihanleikkaajana ja rakennustyömailla.
– Kaikenlaista sitä on tekevälle sattunut. Kerran esimerkiksi leikkasin rälläkällä käteeni, kertoo Kulmala.
Jorma Kulmalan kertoessa tarinaansa kevätaurinko lämmittää jo suloisesti rintamiestalon ikkunoista. Herra itse on hyväntuulinen ja hyvinvoiva.
– Vähän on vauhtia pitänyt hiljentää. Näihin omakotitalon hommiin olen saanut pojalta apuja. Myös kävelylenkit ovat vielä huomattavasti lyhyempiä kuin aikaisemmin, hän kertoo.
Näin tilanne eteni hätäpuhelusta sairaalaan
klo 5.48
Potilaan soitto hätänumeroon.
klo 5.57
Raisiosta tullut ensihoitoyksikkö potilaan luona. Ensihoitajat tunnistavat potilaan elottomaksi, hälyttävät FinnHEMSin lisäavukseen ja aloittavat elvytystoimet. Välitön syy elottomuuteen oli potilaan sydämen sähköinen rytmihäiriö, kammiovärinä, jonka hoidoksi tarvitaan defibrillaattorilla annettavaa sähköiskua. Potilas sai myös paineluelvytystä, hengityksen avustamista ja useampia sähköiskuja.
klo 6.11
FinnHEMSin lääkärihelikopteritiimi (FH20) potilaan luona. Lääkäri aloittaa toimenpiteet. Potilas saa verenkiertoa tukevaa ja rytmihäiriöön vaikuttavaa lääkettä. Verenkierto palautuu noin 1–2 minuuttia FH20:n paikalle saapumisen jälkeen.
Verenkierron palautumisen jälkeen potilaalla on edelleen rytmihäiriöherkkyyttä ja hän tarvitsee verenkiertoa tukevaa lääkitystä.
Avoimen hengitystien varmistamiseksi ja hengityksen avustamiseksi, potilaalle annetaan nukuttamiseen tarvittavia lääkeitä ja asetetaan hengitysputki henkitorveen. Hengityksestä huolehditaan sen jälkeen hengityskoneen avustuksella.
Sydämestä otetaan EKG ja todetaan sydäninfarktiin sopivia muutoksia sydänfilmissä. FinnHEMSin lääkäri on yhteydessä Tyksin päivystävään kardiologiin, jonka jälkeen varmistuu pääsy sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen Tyksissä.
klo 6.55
Potilas kuljetetaan Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ambulanssilla.