Blogi: Dronet, ilmailun hallitsemattomat riskit

Viime päivien uutisointi ja yleinen keskustelu varomattomista drone-lennättäjistä on hätkähdyttänyt – ja syystä. Ilmailuliikenteen määräyksiä rikotaan yhä useammin paitsi Suomessa myös maailmalla. Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n mukaan läheltä piti -tilanteet vuonna 2016 viisinkertaistuivat edellisvuoteen verrattuna.

Niin FinnHEMSissä kuin ilmailualalla yleisestikin lentotoiminta nojaa riskienhallintaan. Riskit on kartoitettu, tutkittu ja analysoitu tarkkaan, jotta ne voidaan minimoida mahdollisimman tehokkaasti.

Lennokkien aiheuttamat vaaratilanteet sekä niin ikään viime vuosina yleistyneet laserhäirintätapaukset edustavat riskejä, joita lentäjä ja lentoyhtiö eivät pysty ennakoimaan. Kyse on suurimmasta HEMS-lentotoimintaan kohdistuvasta uhasta tällä hetkellä. Yhtäkkiä eteen ilmestyvää pientä kuvauskopteria tai silmät sokaisevaa laseria ei voi mitenkään hallita.

Tämä luo miehistölle ilkeän epävarmuuden tunteen ja ylimääräisen työkuorman, mikä saattaa haitata keskittymistä ja näin ollen heikentää paitsi lento- myös potilasturvallisuutta. Yksikin hallitsematon riski toiminnassamme on kriittinen. Pienikin yllättävä yhteentörmäys voi aiheuttaa kopterin hallinnan menetyksen ja pahimmillaan maahansyöksyn.

Mitä asialla sitten voi tehdä? EASA:n tuoreessa asetusluonnoksessa lennokkien harrastekäyttöön esitetään tiukennuksia esimerkiksi laitteiden rekisteröintiin, ikärajoituksiin ja pätevyyden osoittamiseen. Toteutuessaan asetus velvoittaa kaikkia EU-maita kiristämään käytäntöjään.

Myös liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on reagoinut asiaan ja listannut toimenpiteitä maaliskuussa ilmestyneessä ilmailun turvallisuussuunnitelmassa (2017–2021). Droneinfo.fi-sivusto jakaa tietoa, ja suunnitteilla oleva puhelinsovellus neuvoisi gps:n avulla lentopaikkaa koskevista rajoituksista.

Yhtenä teknisenä ratkaisuvaihtoehtona on myös harkittu sitä, että drone-lennokit varustettaisiin esimerkiksi transpondereilla. Tällöin helikopterin järjestelmät varoittaisivat lentäjää lähestyvästä dronesta. Tärkeintä on, että ongelma on tiedostettu ja sen ratkaisemiseksi etsitään ratkaisuja.

Tuomas Suominen

Kirjoittaja toimii lento- ja laatutoiminnan asiantuntijana FinnHEMS Oy:ssä.

FinnHEMSin lääkärihelikopteri kohtasi 21. toukokuuta tukikohtaan palatessaan drone-lennokin yli 400 metrin korkeudessa Pirkkalassa. Sisä-Suomen poliisilaitos on kirjannut oma-aloitteisesti tapauksesta rikosilmoituksen. Tapaus on kuluvan vuoden ensimmäinen, mutta viimeisen vuoden aikana on kirjattu useita vastaavanlaisia tilanteita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *