Blogi: Tutkimuskoodrinaattori on ”Kaiken päällikkö” – Anna Olkinuora

Uusi ala innostaa

On ollut todella antoisaa palata tutkimustyöhön. Tutkimuspuolen prosessit ovat minulle lingvistinä tuttuja, mutta työn lääketieteellinen puoli täysin uutta. On ollut äärimmäisen mielenkiintoista perehtyä kaikin puolin ihan uuteen alaan.

Olen hyvin oppimisorientoitunut ihminen ja nautin itseni haastamisesta ja uuden oppimisesta, siksi olen varmaan tohtoriksi asti opiskellutkin.

Kaaoksen hallintataidot käytössä

Työssäni nautin eniten sen vaihtelevuudesta ja monipuolisuudesta. Pidän pienestä kaaoksesta ja minusta onkin parempi, että töissä tapahtuu paljon kuin liian vähän.

Osan viikosta olen Vantaan toimistolla ja yhden päivän viikosta vietän Pirkkalan tukikohdassa, jossa tutkimus- ja kehitysyksikön tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen työskentelee suurimman osan viikosta. Teemme todella tiivistä yhteistyötä Ilkan kanssa. Käyn myös muilla tukikohdilla, yritämme jakaa kokouksiamme tasaisesti eri tukikohtiin kontaktien ylläpitämiseksi valtakunnallisesti.

Vastuualueita pienessä tutkimusyksikössämme riittää. Tyypillisenä päivänä kokoustan paljon, hoidan yksikön ja projektien käytännön asioita, sekä pidän yhteyttä eri tahoihin. Näin pysyn ajan tasalla kaikesta, mitä tutkimusyksikkömme projekteissa Suomessa ja muualla tapahtuu. Työhöni kuuluu vielä enemmän viestintää kuin osasin etukäteen odottaa. Teen paljon töitä myös yhtiön sisäisen Wikin kanssa, joka on tärkeä raportointivälineemme.

Eräässä pohjoismaisessa tapaamisessa ulkomaiset kollegat totesivatkin kuulleessaan, mistä kaikesta vastaan, että Anna taitaa olla ”kaiken päällikkö”. Ainakin projektipäällikön roolia on tullut soviteltua syksyn mittaan.

Työn kansainvälisyys inspiroi

Matkustan myös jonkin verran kansainvälisissä kokouksissa projektiemme tiimoilta sekä erilaisissa kongresseissa ja tutkijatapaamisissa verkostoitumassa. Näin pysyn alan tutkimuksessa kiinni. Pohjoismainen yhteistyö on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja yhteispohjoismaisia projekteja onkin jo meneillään. Ensimmäisenä käynnistyy alkuvuodesta projekti, jossa testataan HEMS-toiminnan laatuindikaattoreita sekä FinnHEMS-tietokannan yhteispohjoismaista käyttöä. Työn kansainvälinen puoli on minulle henkilökohtaisesti tärkeää, koska kansainvälisyys ja kielet ovat niin lähellä sydäntäni.

Työyhteisö FinnHEMSillä on mahtava ja entiselle opettajalle tärkeästä opettajanhuone-yhteisöstä ei onneksi ole tarvinnut luopua. Yhteisöllisyyttä löytyy tutkimusmaailmassakin. Työkaverini ovat todella mukavia ja innostavia.

Parasta työssäni on monipuolisuus ja uusien asioiden sekä ihmisten kohtaaminen. On hienoa olla rakentamassa FinnHEMSin tutkimus- ja kehitysyksikköä, joka jo nyt käynnistyessään on herättänyt suurta kiinnostusta myös kansainvälisesti.

Anna Olkinuora on kielitieteilijä ja tutkija, joka aloitti FinnHEMSin tutkimus- ja kehitysyksikön tutkimuskoordinaattorina elokuussa 2015. Uusien haasteiden etsiminen ja halu palata opetustyöstä takaisin tutkimuksen pariin toi ranskankielen tohtorin ensihoidon maailmaan.

Ihmiset FinnHEMSin takana – valtakunnallisessa lääkärihelikopteritoiminnassa tarvitaan erilaisia käsipareja ja monipuolisia osaajia.

FinnHEMSin blogissa suunvuoro annetaan vuorotellen eri alojen ammattilaisille, jotka omalta osaltaan pitävät huolen siitä, että lääkärihelikopterit päivystävät valtakunnallisesti vuoden jokaisena päivänä ja kiireistä apua tarvitsevat saavat laadukkaan, elintärkeän ensihoidon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *