Kiinteistöpäällikkönä vastuulleni kuuluu kokonaisvaltainen kiinteistönhuolto. Huolehdin FinnHEMSin kuudesta tukikohdasta Vantaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa, Rovaniemellä ja Kuopiossa.
Tukikohdat muodostuvat erilaisista osa-alueista, kuten kopterihallista ja miehistötiloista. Vastaan muun muassa kiinteistöjen rakennuttamisesta, kunnossapidosta ja siivouksesta.
Minun täytyy olla kartalla siitä, mitkä osat tai toiminnot kaipaavat kunnostusta missäkin tukikohdassa. Jos esimerkiksi helikopterihallin ovi hajoaa, se on korjattava välittömästi, jotta lääkärihelikopteri pääsee viiveettä tehtävälle, kun hälytys tulee.
Myös miehistötilojen on oltava toimivia ja tuettava miehistön työssäjaksamista, jotta potilaat voidaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Lääkärihelikopterin miehistö tekee usein pitkää päivää. Tehtävälle on lähdettävä heti, kun hälytys tulee. On tärkeää, että kodinomaiset miehistötilat tarjoavat työtehtävien välissä keittiön ruoanlaittoa ja rauhallisen paikan lepäämistä varten. Syötävä ja levättävä kun on silloin, kun siihen on mahdollisuus.
Haluan nähdä tukikohdat säännöllisesti omin silmin, joten pyrin vierailemaan niistä jokaisessa mahdollisimman usein. Näin pystyn pitämään kiinteistöt parhaassa mahdollisessa kunnossa. Samalla pääsen tapaamaan tukikohtien henkilökuntaa kasvokkain.
Olen toiminut FinnHEMSin kiinteistöpäällikkönä kesäkuun alusta asti. Ennen FinnHEMSiä olen työskennellyt muun muassa Restell Oy:llä ja Hartwallilla. Minulle on kertynyt alan töistä yli 20 vuoden kokemus.
”On hienoa tehdä merkityksellistä työtä. Kun tukikohdissa kaikki toimii, kuten pitää, saadaan apu potilaiden luokse mahdollisimman nopeasti. Me kaikki FinnHEMSillä teemme töitä saman päämärän eteen: potilaille halutaan turvata paras mahdollinen hoito.”
FinnHEMSin blogissa suunvuoro annetaan vuorotellen eri alojen ammattilaisille, jotka omalta osaltaan pitävät huolen siitä, että lääkärihelikopterit päivystävät valtakunnallisesti vuoden jokaisena päivänä ja kiireistä apua tarvitsevat saavat laadukkaan, elintärkeän ensihoidon.