”Lentäjän työ FinnHEMSillä on minulle lottovoitto” 

Puolustusvoimista eläköitynyt Niko Silander siirtyi FinnHEMSin Tampereen tukikohtaan lentäjäksi elokuussa 2022. Hän ei säästele sanojaan kehuessaan työkavereitaan ja merkitykselliseksi kokemaansa työtä. 

Niko Silander kertoo haaveilleensa lentäjän urasta aivan lapsesta saakka. 

– Ihan helposti se unelma ei kuitenkaan toteutunut. Pyrin useaankin kertaan Finnairille ja toivoin aikoinaan pääseväni myös lentoreserviupseerikurssille. Finnairille päädyin lopulta lentokoneasentajaksi ja lentäjäksi valmistuin vasta myöhemmin maanpuolustusopiston helikopteriohjaajalinjalta. Silloin onni potkaisi, sillä olin yksi kolmesta kolmensadan hakijan joukosta valituksi tulleista, hän kertoo. 

Koulutus alkoi 1999 ja lentäjäksi Silander valmistui vuonna 2002. Vuotta myöhemmin hänet lähetettiin Britanniaan Royal Air Forcen palvelukseen. Siellä hän sai monimoottorilentokoulutuksen ja brittiarmeijan sotilaslentäjän ”siivet”. 

– Se on muuten sama koulutus, jonka prinssit William ja Harry ovat käyneet, Silander naurahtaa.

Kouluttajaksi ja koulutuksen suunnittelijaksi 

Britanniasta palattuaan Silander toimi Utin jääkärirykmentissä lennonopettajana ja helikopteritaktiikasta vastaavana ohjaajana. Lisäksi hän työskenteli taktisena vastaavana ohjaajana ja lopulta lentokoulutuksesta vastaavana koulutuksen kehittäjänä, päälennonopettajana. Viimeisten 15 vuoden ajan hänen työnsä keskittyi miehistöyhteistyöhön. 

Puolustusvoimista eläköidyttyään hän lähti hakemaan lentäjän paikkaa FinnHEMSiltä, luki liikennelentäjän lupakirjan ja aloitti uudessa työssään elokuussa 2022.  

– Vaikka takana on hieno ura ja valtavan hienoja kansainvälisiä kokemuksia ja elämyksiä, viihdyn erinomaisesti FinnHEMSillä. Tykkään tästä hommasta kuin hullu puurosta. Tämä on ihan lottovoitto minulle, hän sanoo. 

Merkityksellistä ja antoisaa 

Niko Silander kokee, että nykyisessä työssään hän pääsee käyttämään ammattitaitoaan monipuolisesti hyväkseen. Jatkuva kouluttautuminen on hänelle mieleen. 

– Täällä taitojen testaaminen on jokapäiväistä. Tiimityönä tehtävä hoitotyö oli minulle tietysti uutta, mutta on osoittautunut kirsikaksi kakun päällä. Se on vaativaa, mutta antoisaa ja merkityksellistä, hän toteaa. 

Silander kertoo tulevansa töihin hyvällä mielellä, sillä Tampereen tukikohdan yhteishenki on hänen mukaansa erittäin hyvä. 

– Tällainen vanha kettukin on yllättynyt. Heittämällä tämä on hienoin työ, mitä olen koskaan saanut tehdä. En olisi voinut villeimmissäkään kuvitelmissakaan voinut kuvitella, miten hyvä yhteishenki ja mainio porukka täällä on, hän sanoo.