Vuosittain samanlaisena toistuva moottorikelkkaonnettomuuksien sesonki jatkuu pohjoisessa koko kevään toukokuulle asti. Useasti onnettomuuksissa on syynä liian suuri ajonopeus. Kelkkailijan pelastaminen luonnosta on pitkä ja haastava tehtävä.
FinnHEMSin Rovaniemen lääkintähelikopteria on hälytetty moottorikelkkaonnettomuuksiin tämän kalenterivuoden aikana 18 kertaa, joista puolet pelkästään kuluvan maaliskuun aikana.
Valtaosa onnettomuuksista johtuu liian suuresta tilannenopeudesta. Silloin moottorikelkka voi suistua reitiltä päin kiinteää estettä tai töyssy, oja, kivi tai lumivalli aiheuttaa moottorikelkan hallinnan menetyksen. Myös säällä on merkitystä: pilvinen keli hävittää kontrastit, ja lumisia esteitä on vaikea nähdä.
Lapin pitkissä välimatkoissa helikopterikuljetuksella saavutetaan merkittäviä aikasäästöjä potilaan kuljetuksessa lopulliseen hoitopaikkaan. Aikaa säästyy tavallisesti 1–5 tuntia maakuljetukseen verrattuna.
Pelastajalle haasteellinen tehtävä
Kun HEMS-yksikkö lähtee hälytykselle, kohteen paikkatiedot ovat usein vain suuntaa-antavia. Kelkkailija osaa useimmiten kertoa vain, mistä on lähtenyt ja mihin oli menossa sekä arvioida ajettua matkaa suurin piirtein.
Jos kelkkailija on liikkunut merkityllä kelkkailureitillä, etsintä on suhteellisen helppoa: reittiä seuraamalla etsittävä löytyy ennemmin tai myöhemmin. Jos potilas on yleisten kelkkareittien ulkopuolella maastossa, etsintä on hankalampaa ja saattaa viedä pitkänkin ajan.
Rovaniemen lääkintähelikopteritukikohdan vastaavan ensihoitajan Tero Karvisen mukaan metsäiseltä tai peitteiseltä alueelta potilaan löytäminen on yläilmoistakin vaikeaa. Helikopterin tulee lentää lähes kohteen yli löytääkseen potilaan.
– 112-sovelluksen paikannusominaisuus tekee potilaan löytämisestä huomattavasti helpompaa. Sen käyttö tietysti edellyttää, että puhelimessa on kenttää, Karvinen sanoo.
Hyvää yhteistyötä pelastuslaitosten kanssa
Sijainnista riippuen pelastuslaitoksen henkilöstö voi olla avustamassa potilaan siirrossa helikopterille. Moottorikelkkaonnettomuuksiin hälytettävissä pelastuslaitoksen moottorikelkoissa on varusteina reki tai pelastuskammi.
Toisinaan kohde on kuitenkin niin syrjässä, ettei pelastuslaitos ehdi tueksi. Tällöin potilaan siirtoon käytetään mahdollisuuksien mukaan muita paikalla olevia kelkkoja – tai turvaudutaan pelkkään lihasvoimaan.
– Onnettomuus tapahtuu harvoin paikassa, jonka välittömään läheisyyteen voidaan laskeutua helikopterilla, Karvinen muistuttaa.
Varustaudu ja toimi oikein
- Alkoholi ja moottorikelkkailu eivät sovi yhteen.
- Sovita tilannenopeus ajotaitojesi mukaiseksi. Muista, että moottorikelkka on moottoripyörään rinnastettava tehokas moottoriajoneuvo.
- Käytä aina kypärää ja muita saatavilla olevia suojavälineitä.
- Huolehdi polttoaineen riittävyydestä ja saatavuudesta suunnitellun reitin varrella.
- Onnettomuuden sattuessa on tärkeää huolehtia, että potilas pysyy lämpimänä. Hyvin varustautuneilla kelkkailijoilla on mukanaan retkialusta ja makuupussi. Tulen teko talvisissa olosuhteissa vaatii taitoa eikä välttämättä onnistu. Lämpimätkään kelkkailuvaatteet eivät pidä kylmää loitolla, jos joutuu makaamaan lumihangessa puolesta tunnista useisiin tunteihin.
- Jos mukana on useampi moottorikelkka, yksi kelkoista kannattaa ajaa aukealle paikalle kohteen läheisyyteen helpottamaan löytämistä.
- Kun helikopteri saapuu kohteeseen, sitä voi lähestyä vasta henkilökunnan ohjeiden mukaisesti.