Tiedote: Lääkärihelikoptereilla historian kiireisin juhannus

Tiina Koutajoki Ajankohtaista, Uutiset

FinnHEMSin lääkärihelikoptereilla oli kaikkien aikojen kiireisin juhannus. Ne hälytettiin tehtävälle yhteensä 199 kertaa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin viime juhannuksena. Eniten hälytyksiä kirjattiin Kuopion lääkärihelikopteritukikohdassa.

Lääkäri- ja lääkintähelikopterit saivat enemmän hälytyksiä juhannuksena kuin kertaakaan aiemmin FinnHEMSin historiassa. Edellinen ennätyslukema on vuodelta 2012, jolloin hälytyksiä oli 196.

Koko maassa juhannuksen kiireisin päivä oli lauantai, jolloin FinnHEMS hälytettiin 86 kertaa. Kuudesta tukikohdasta vilkkain oli Kuopio, missä lääkärihelikopteri hälytettiin viikonlopun aikana tehtävälle kaikkiaan 52 kertaa. Se on 49 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Seuraavaksi eniten hälytyksiä kirjattiin Turussa (37 hälytystä) sekä Vantaalla ja Tampereella (molemmissa 36 hälytystä). Vantaalla kasvua viime vuodesta oli 44 prosenttia ja Turussa 37 prosenttia.

Suurin osa hälytyksistä koski tajuttomia ja elottomia potilaita, tieliikenneonnettomuuksien uhreja sekä myrkytystapauksia. Juhannuksena oli seitsemän vesipelastustehtävää ja neljä synnytystä.

Lääkärihelikoptereilla vilkkain vappu vuosiin

Tiina Koutajoki Uutiset, Yleinen

TIEDOTE 2.5.2017

Julkaisuvapaa

Lääkärihelikoptereilla kiireinen vappu

Lääkärihelikopterihälytysten perusteella suomalaiset juhlivat vappua tänä vuonna neljä päivää. Vappuaatto- ja päivä olivat rauhallisimmat kolmeen vuoteen, mutta kokonaisuudessaan vappuviikonloppu oli FinnHEMSin historiassa toiseksi vilkkain. Eniten hälytyksiä kirjattiin vapunpäivänä.

Hälytysmäärien perusteella vapun juhliminen aloitettiin tänä vuonna perjantaina, jolloin lääkärihelikopteri sai 49 hälytystä. Lauantaina hälytyksiä tuli 50, mikä on saman verran kuin tavallisena lauantaina. Vappuaattona hälytyksiä tuli 47 ja vapunpäivänä 51.

Kaikkiaan FinnHEMSin tukikohdissa vastaanotettiin vappuviikonloppuna (28.4.–1.5.) 197 hälytystä.

Tajuttomuus, elottomuus ja päihteet korostuvat

Vappuna hoidettiin eniten tajuttomia ja elottomia potilaita. Kyse on muulloinkin yleisimmistä FinnHEMS-lääkärihelikoptereiden tehtävistä.

Lääkärihelikoptereilla lähes 14 000 hälytystä viime vuonna

Tiina Koutajoki Uutiset, Yleinen

– Kiireisintä apua tarvitsevat potilaat tavoitetaan aiempaa paremmin

Lääkärihelikopteritoiminta kohdistuu yhä paremmin palvelua kiireisimmin tarvitseviin potilaisiin. Vertailtaessa tilastoja kahden vuoden ajanjaksolta hälytysten määrä väheni noin viisi prosenttia vuoden 2015 aikana, mutta kriittisesti apua tarvitsevia potilaita kohdattiin yhä enemmän.

Vuonna 2015 hälytysten määrä väheni edellisvuoteen verrattuna viisi prosenttia. Kriittisimmin apua tarvitsevia potilaita sen sijaan kohdattiin kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Nyt lääkärihelikopteripalvelu tavoittaa aiempaa paremmin sitä eniten tarvitsevat potilaat, kuten auto-onnettomuuksien tai vakavien sairaskohtauksien uhrit.

– Olemme täsmentäneet lääkärihelikopterin hälytysohjeita yhteistyössä yliopistollisten sairaanhoitopiirien ja hätäkeskusten kanssa. Näin on onnistuttu vähentämään peruttuja hälytyksiä ja kohdistamaan tarkemmin palvelua kriittisiin potilaisiin, sanoo FinnHEMSin tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen.