Virkamiestyöryhmä on tehnyt esityksen lääkärihelikopteritoiminnan strategiaksi, jonka tavoitteena on tukea toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä ja kustannusvaikuttavuuden ja kasvavien terveystaloudellisten hyötyjen aikaansaamista. Työryhmän esitys julkaistiin tänään 10. maaliskuuta, ja se on luovutettu ministeri Sanni Grahn-Laasoselle.
Työryhmän ehdotukset on jaoteltu kahteen eri aikavaiheeseen. Ajankohtaisia kehityskohteita ovat uuden helikopterikaluston hankintaprosessin käynnistäminen, toiminnan rahoittamistavasta päättäminen ja toimintaa koskevan lainsäädännön tarkentaminen.
Lähivuosien kehitysehdotuksia ovat muun muassa toiminnan parempi valtakunnallinen koordinointi, toimintaedellytysten turvaaminen ja yhteistyön tiivistäminen valtion muiden helikopteritoimijoiden kanssa.
Toimintaympäristön muutokset edellyttävät kehittämistä
Väestön sairastuvuuden muutostrendit ja uusien hoitomuotojen kehittyminen edellyttävät myös lääkärihelikopteritoiminnan pitkäjänteistä kehittämistä ja toiminnan tiiviimpää yhteensovittamista Suomen sairaalapalveluverkostoon. Toiminnassa on paljon kehityspotentiaalia entistä vaikuttavammaksi osaksi ensihoitoa.
Lääkärihelikopteritoimintaa kehitetään koko ajan keskeisten toimijoiden kesken. Merkittäviä investointeja tai panostuksia vaativia asioita, kuten helikopterihankintaa tai säädösmuutoksia, valmistellaan myöhemmin poliittisen ja virkamiesjohdon ohjauksen mukaisesti. Strategiaesitys on tuottanut pohjaa tälle päätöksenteolle.
Lääkärihelikopteritoiminta on osa sosiaali- ja terveydenhuollon päivystystä, ja sen tarkoituksena on toteuttaa maantieteellisesti mahdollisimman kattava erikoislääkäritasoinen ensihoitopalvelu. Lääkärihelikopteritoimintaa toteuttavat yhteistyössä valtion erityistehtäväyhtiö FinnHEMS Oy sekä yliopistosairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä.
Työryhmässä olivat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat ja FinnHEMS Oy. Valtiovarainministeriön edustaja jätti työryhmän ehdotukseen eriävän mielipiteen. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää seuraavaksi keskeisiltä sidosryhmiltä näkemyksiä virkamiesesitykseen.
Lisää tietoa verkossa:
Sosiaali- ja terveysministeriö: tiedote
Valtioneuvoston julkaisuarkisto: Lääkärihelikopteritoiminta 2030-luvulle. Esitys valtion lääkärihelikopteritoiminnan strategiaksi.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jari Huhtinen, jari.huhtinen@finnhems.fi, p. 040 720 9921