Lääkärihelikopteritoiminnassa vastuullisuus on läsnä aivan jokapäiväisessä arjessa. FinnHEMS on olemassa tuottaakseen hyvää suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisille. Äkillisesti sairastuneet tai vammautuneet ihmiset ovat toimintamme ytimessä, ja teemme työtämme yhteistyössä osana suurempaa yhteiskunnallista toimijoiden joukkoa.
Sekä hätätilapotilaiden hoitaminen että ilmailussa toimiminen edellyttää vastuullisia ratkaisuja organisaation kaikilla tasoilla. Turvallista lentotoimintaa ei ole ilman vastuullisuutta.
Toimintamme vaikuttaa ympäristöön haitallisesti, ja meidän tulee tehdä määrätietoisia valintoja vähentääksemme niitä. Pyrimme toteuttamaan tehtävämme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Edellisvuonna alkanut tavoitteellinen vastuullisuustyö jatkui vuonna 2023. Olemme tarkentaneet tavoitteiden asetantaa ja mittareita sekä kehittäneet päästölaskentaa ja raportointia.
ARVOA POTILAALLE JA KOKO YHTEISKUNNALLE
Varmistamme yhdessä terveydenhuollon kumppaneidemme sekä sidosryhmiemme kanssa suomalaista kiireellistä ensihoitoa ja siten yhteiskuntamme terveydenhoidon toimivuutta.
Tavoitamme 80 prosenttia suomalaisista 30 minuutin sisällä hälytyksestä. Vaikka lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan hoitama potilasmäärä on koko ensihoidon mittakaavassa pieni, he ovat kaikkein vakavimmin äkillisesti sairastuneita ja vammautuneita. Heillä on elämänsä hätä. Vastuumme potilaita ja yhteiskuntaa kohtaan on suuri.
Meille on ensiarvoisen tärkeää toimia kansalaisten luottamusta kunnioittavalla ja ylläpitävällä tavalla. Pidämme lääkärihelikopterijärjestelmän toimintakykyisenä pitkälläkin aikajänteellä. Vuonna 2023 on tehty työtä toiminnan kauaskantoisen strategian määrittelemiseksi ja edistämiseksi. Yhtiönä FinnHEMS vie eteenpäin valtakunnallista HEMS-strategiaa ja sen toteutusta.
HYVÄ KÄDENJÄLKI SYNTYY YHTEISTYÖSSÄ
Ensihoito ja ilmailu ovat monien tahojen yhteistyötä. Emme ole yksin hälytystehtävillä, emmekä hallinnossa. Teemme sidosryhmäyhteistyötä oman henkilöstömme lisäksi muun muassa hyvinvointialueiden ja HUS-Yhtymän, valtionhallinnon eri organisaatioiden, pelastustoimen, Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien sekä ilmailun kotimaisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Edistämme HEMS-alaa ja ensihoitoa yhteistyössä hyvinvointialueiden ja muiden viranomaisten kanssa hyvänä yhteistyökumppanina. Kansainvälinen yhteistyö muiden maiden HEMS-organisaatioiden kanssa poiki useita vierailuja puolin ja toisin vuonna 2023. Opimme toisiltamme ja kehitymme parhaiten yhdessä.