Vuositiedote 2018: Lääkärihelikoptereiden apu entistä paremmin perille

Lääkärihelikopterit saivat viime vuonna yhteensä 14 062 hälytystä. 168 potilasta olisi todennäköisesti kuollut ennen sairaalan pääsyä ilman lääkäri- tai lääkintähelikopterin tuomaa apua. Tiedot käyvät ilmi FinnHEMSin tehtävätietokannasta.

Hälytysmäärissä tapahtui muutoksia erityisesti Vantaan ja Oulun tukikohdissa. Vantaalla hälytyksiä kirjattiin yli 500 vähemmän kuin edellisvuonna, mikä vastaa 18 prosentin pudotusta. Muutos johtuu hälytysohjeeseen tehdystä muutoksesta.

– Kun ennen FinnHEMS hälytettiin tiettyjen hälytyskoodien osalta automaattisesti, nyt miehistö jää odottamaan lisätietoja ensivasteyksiköltä, joka on ehtinyt nopeasti kohteeseen. Päätös lähdöstä tehdään, kun ensihoitaja on varmistanut tilanteen paikan päällä. Siten vältetään tehtävät, joissa ei ole todellista tarvetta lääkäriyksikölle, kertoo Vantaan tukikohdan vt. vastuulääkäri Mikael Äyräs.

Uuden käytännön myötä lääkärihelikopterin apu saadaan entistä tehokkaammin osoitettua niille, jotka sitä tutkitusti tarvitsevat.

Oulussa hälytysmäärät kasvoivat edellisvuodesta 11 prosentilla. Kehitykseen vaikuttaa Oulun hätäkeskuksessa marraskuun lopussa käyttöönotettu uusi Erica-tietojärjestelmä, jonka myötä FinnHEMSin saamien hälytysten määrä 1,5-kertaistui ja peräti neljä viidestä hälytyksestä peruttiin.

Kopterikyydit lisääntyivät erityisesti Kuopiossa

Helikopterilla kuljetettavien potilaiden osuus on vuosi vuodelta lisääntynyt. Vuonna 2018 yhteensä 435 eli keskimäärin lähes joka kymmenes FinnHEMSin kohtaama potilas kuljetettiin helikopterilla sairaalaan. Kuopiossa kasvua edellisvuoteen oli lähes 30 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana helikopterikyytien määrä on Kuopiossa lähes viisinkertaistunut.

– Toimintatapoja on vuosien saatossa mukautettu potilaiden sekä koko ensihoidon tarpeiden suuntaisesti. Jos ennen kysyttiin, miksi potilasta kuljetetaan, nykyään kysymme: miksi emme kuljettaisi, jos potilas joka tapauksessa tarvitsee lääkäriä matkalla sairaalaan? Tietyissä tapauksissa helikopterilla voidaan saavuttaa maantiekuljetukseen verrattuna potilaan kannalta merkittävä aikahyöty. Samalla se vapauttaa ambulanssin takaisin hälytysvalmiuteen omalle alueelleen, sanoo Kuopion tukikohdan vastuulääkäri Pamela Hiltunen.

Pohjoisella toiminta-alueella potilaita kuljetetaan suhteellisesti useammin kuin Etelä-Suomessa. Syynä ovat eteläistä Suomea pidemmät etäisyydet. Viime vuonna Rovaniemen helikopterilla kuljetettiin yli 30 prosenttia kohdatuista potilaista, Oulussa 16 ja Kuopiossa 14 prosenttia. Oulussa ja Kuopiossa osuudet olivat suurempia kuin koskaan aiemmin FinnHEMSin toiminnan aikana.

Lisätiedot:

Vantaan FH10-tukikohdan vt. vastuulääkäri, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS

Mikael Äyräs, 050 427 9127, mikael.ayras@hus.fi

Kuopion FH60-tukikohdan vastuulääkäri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri PSSHP

Pamela Hiltunen, 044 717 5042, pamela.hiltunen@kuh.fi

Tutkimusjohtaja, LT, FinnHEMS Oy

Ilkka Virkkunen, 040 520 3112, ilkka.virkkunen@finnhems.fi

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteripalveluiden hallinnointiyksikkö. Yhtiön omistavat yhtä suurin osuuksin yliopistolliset sairaanhoitopiirit: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. FinnHEMS on perustettu vuonna 2010, ja se on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *