Yli kahdeksan vuotta FinnHEMSin haalareissa työskennellyt Antti Kämäräinen vietti vuoden Sydneyn HEMS-yksikössä virkaan erikoistuvana lääkärinä. Kämäräinen on peilannut Suomen HEMS-toimintaa Australiaan ja on kirjoittanut havainnoistaan ja kokemuksistaan blogisarjan ”Australian oppeja”. Sarja päättyy sen pohtimiseen, miten ensihoitajien työn arvostus näkyy eri tavoin kahdessa eri kulttuurissa.
Irtiotto kotimaan oravanpyörästä on antanut mahdollisuuden tarkastella monia suomalaisia toimintatapoja etäisyyden päästä. Olen voinut pohtia esimerkiksi ensihoitoa ja moniviranomaistoimintaa ilman osallisuuden tunnetta ja välitöntä tunnereaktiota – ensihoitomaailmaankin kun mahtuu suuria egoja, vahvoja näkemyksiä ja voimakkaita tunteita. Etenkin silloin, kun tehdään uudistuksia tai arvostellaan toimintamalleja.
”Kuka kirjoittaisi tärkeimmästä ensihoidosta?” kyseltiin eräällä palstalla taannoin. Kyselijän kritiikki kohdistui tapaan uutisoida lääkärihelikopteritoiminnasta vailla mainintaa muun ensihoitojärjestelmän roolista. Mutta mikä onkaan tärkeintä – voiko joukkuelajissa osoittaa tärkeintä tehtävää, roolia tai pelaajaa? Heijastaako kysymys vain arvostuksen ja huomioinnin ongelmia?
Helikopteri kiinnittää kansalaisen huomion missä vain. Australiassa ei ole tavatonta, että keikalla viimeistään potilasta kopteriin lastatessa ovat televisiokamerat kuvaamassa. Erään työvuoron neljästä tehtävästä kolme päätyi uutisiin. Mutta tämä ei koske vain lääkäriyksiköiden tehtäviä, vaan televisiouutisissa näkyy usein ensihoitajia työssään esimerkiksi kolaripaikoilla. Ensihoitojärjestelmä yleensäkin näkyy yleisötapahtumissa ja mediassa positiivisesti – liekö silläkin vaikutusta, että ainoalla palveluntuottajalla on myös toimiva pr-osasto.
”Thank you for your service!” Vanhemman naisen sanat pääsivät yllättämään noustessani ambulanssista. Sain hädin tuskin vastattua kiitokseen hämmennykseltäni. Kiitos ei tullut tehtävälle saapumisesta tai potilaan hoidosta, saati henkilöitynyt minuun. Kiitos koski ambulanssijärjestelmän olemassaoloa, avun saannin mahdollisuutta. Toki tehtävilläkin kiitoksia kuulee, mutta ehkä kuitenkin useammin kuin Suomessa tilanteisiin liittymättömiltä ulkopuolisilta. Lähikaupasta ensihoitajat saavat alennusta henkilökortilla! Pieniä arvostuksen merkkejä, arkeen ripoteltuna. Mistä saisimme meille edes pisaran lisää tätä arvostusta? Koskemaan niin ensihoitajia ja ensihoitoa ulkopuolisesta vinkkelistä, kuin päivittäiseksi tunteeksi ammattilaisten keskuuteen roolista riippumatta? Tai miten ulkoinen huomio näkyisi enemmän hyvässä kuin huonossa valossa?
Varmaa on, että vahingot ja virheet päätyvät otsikoihin. Mutta hätäkeskus, ensiauttajat, ensihoitohenkilöstö, pelastajat, poliisit ja terveydenhuoltohenkilöstö auttavat ja pelastavat lukemattomia ihmisiä päivittäin – vailla kiitoksen sanaa. Kissan pitää edelleenkin nostaa häntänsä itse – ehkä meidän pitäisi oppia itse tuomaan esiin toimintamme tärkeys ja hyvät puolet. Kulttuuriimme eivät kenties sovi hehkuttelevat sankaritarinat, mutta onnistumisia ja auttajien tärkeyttä ei silti tarvitse lakaista piiloon.
Liian harvoin saa lukea mediasta positiivisia uutisia – tämä ehkä herätteeksi tiedottajille. Jokainen ketjun pelaaja voi myös osaltaan vahvistaa tätä arvostusta toimimalla ja käyttäytymällä sen arvoisesti. Tärkeää olisi antaa myös arvostusta muille toimijoille auttamisen ketjussa. On niin kovin helppo arvostella muita, mutta jokaiselle voisi tehdä hyvää asettua hetkeksi toisen saappaisiin – vierailla hätäkeskuksessa, päivystyksessä, tai sitten vaikkapa ensihoidossa näkemässä mitä todellisuus on. Ehkä tätä kautta vähenisi osa turhasta jupinasta ja päinvastoin osaisimme antaa arvoa toisillemme paremmin. Sillä taatusti – myös Suomessa – jokainen pelaaja auttamisen ketjussa on kiitoksen arvoinen.
Antti Kämäräinen kirjoittaa blogia vuoden mittaisesta työjaksostaan lääkärinä Sydneyn HEMS-yksikössä Australiassa. Henkilökohtaisen oppimisen ja kehittymisen lisäksi hän tarkastelee kansainvälisesti laadukkaana tunnetun yksikön toimintatapoja ja ammentaa eväitä kotimaisen HEMS-toiminnan kehittämiseksi. Lisätietoa Sydneyn yksiköstä löytyy osoitteesta www.sydneyhems.com.