Ei ilmailua ilman riskejä?
Puhuttaessa ilmailusta siihen liitetään usein myös sana riski, mutta harva ala on yhtä tarkkaan säädeltyä ja valvottua kuin ilmailu. Liikenneilmailun riskit ovat itse asiassa melko pienet, mikäli riski perinteisen määritelmän mukaisesti ymmärretään tapahtumaksi, joka aiheuttaa vaurioita ihmiselle tai materialle. HEMS-toiminta on riskialtteimpia ilmailualoja ja toimintamalli itsessäänkin on haastava. Helikopterilla lennetään ennestään tuntemattomiin kohteisiin ja kohdepaikassa saattaa olla ennakoimattomia uhkia niin ympäristötekijöiden kuin sivullistenkin muodossa.
Ympäristö muodostaa yhden toiminnan haasteista. Siihen liittyy rakenteellisia tekijöitä kuten huonosti näkyvät sähkölangat tai korkeat ja irralliset rakenteet, mutta myös inhimilliset tekijät, kuten paikallaolijat. Olisikin toivottavaa, että ihmiset käyttäisivät toiminta-alueella sitä kuuluisaa maalais– tai kaupunkilaisjärkeä. Vaikka epätavalliset tilanteet kiinnostavat sivullisia, niin olisi syytä antaa ammattilaisille tila ja työrauha potilaan auttamiseksi. Jos ohikulkija kokee, että hänellä voisi olla jotain annettavaa, voi aina kysyä voiko olla avuksi ja kertoa mahdollisista hyödyllisistä taidoistaan. Sivullinen saattaa riskin sijaan olla siis myös resurssi. Lähtökohtaisesti olisi kuitenkin syytä antaa ammattilaisten tehdä työnsä. Mikäli näkee kopterin tulevan laskuun, on syytä pysytellä kauempana. Etenkin taajamissa laskupaikkoja ei aina saada eristettyä ja esimerkiksi pyörätie saattaa olla paras laskupaikka kyseisellä alueella. Kopterin laskeutuessa tai sen noustessa sen läheisyydessä ei ole turvallista ja siirtymällä sivuun parantaa omaa sekä kopterin miehistön turvallisuutta.
Myös yleistyneet lennokit ja kuvauskopterit voivat olla HEMS-toiminnalle riski. Jos HEMS-kopteri lähestyy, kuvauskopteri tulisi laskea maahan. Kännykällä kuvaaminen toki on sallittua, mutta olisi ensiarvoisen tärkeää ettei lennokkeja käytettäisi onnettomuuspaikalla. Pienikin lennokki menee helposti nopeasti lentävän helikopterin tuulilasista läpi, ja se saattaa johtaa pahimmillaan jopa lento-onnettomuuteen.
Inhimillinen tekijä – riskitekijä vai turvallisuustekijä?
Usein puhutaan inhimillisestä tekijästä turvallisuuden heikoimpana lenkkinä, mutta itse suhtaudun hiukan varauksellisesti tähän väitteeseen. On totta, että ihminen on fysiologisiltakin rajoitteiltaan tekijä, joka välillä saattaa johtaa virheisiin. Tilastollisesti, suurimassa osassa ilmailuonnettomuuksista inhimillinen tekijä on tavalla tai toisella vaikuttanut onnettomuuden syntyyn. Toisaalta kaikki järjestelmätkin ovat jollakin tavalla puutteellisia. Jos järjestelmät olisivat oikeasti täydellisiä, ei meitä lentäjiäkään tarvittaisi.
Ihminen on itse asiassa varsin taitava luomaan turvallisuutta ja tehokkuutta. Järjestelmä yksistään ei luo tehokkuutta, vaan ihmisten tapa käyttää järjestelmää ja saada siitä hyödyt irti. Mutta tottakai toiminta tähtää siihen, ettei turvallisuus olisi pelkästään ihmisestä kiinni.
Välineet pyritään suunnittelemaan ja rakentamaan niin, että niiden käyttö maksimoi onnistumisen mahdollisuuden. SOP:eilla (Standard Operating Procedure) tavoitellaan sitä, että tietyt asiat tehdään aina mahdollisimman samalla tavalla, jolloin kaikki toiminnassa mukana olevat tietävät mitä itse tehdä ja mitä toinen osapuoli tekee seuraavaksi. Ilmailussa hyödynnetään usein lisäksi erilaisia tarkistus-listoja, jotta varmistuttaisiin siitä, ettei mitään vahingossakaan unohdu. Ja koulutus on totta kai myös tärkeää ja kouluttaudumme jatkuvasti.
Kokonaisuudessaan puhuisin inhimillisen tekijän, sään tai ympäristön sijaan mieluummin kokonaisturvallisuudesta. Turvallisuus ei ole staattinen tila, vaan se koostuu lukuisista eri osista, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä suhteessa toisiinsa. Yhteen osaan keskittymisen sijaan meidän tulisi tarkastella kokonaisuutta ja osien keskinäisiä suhteita. On jopa tilanteita, joissa kaikkia ohjeistuksia ja sääntöjä seuraamalla voi syntyä turvallisuusuhkia. Toisinaan yhden uhkan välttäminen saattaa aiheuttaa toisen uhkatilanteen, joka olisi siis ojasta allikkoon-tyyppinen tilanne. Ihminen osaa kuitenkin adaptoida ja säädellä käyttäytymistään tilanteiden mukaisesti, jolloin ihminen ei ole riskitekijä vaan turvallisuustekijä.
Lääkärihelikopteritoiminta , niin kuin kaikki ilmailuun liittyvä muutoinkin, yhdistetään helposti sankarityöhön. Tämä on kuitenkin melko tavallista työtä, joskin tiimissä toimiminen vaatii myös erityisen hyviä yhteistyötaitoja. Tätä tekevät tavalliset ihmiset, jotka tekevät töitä epätavallisissa olosuhteissa ja tilanteissa. Kaikkiin töihin rutinoituu, niin myös tähän. Emme mielestäni uhmaa vaaroja juurikaan enempää kuin muutkaan ammattilaiset.
Ralf Molander toimii lentäjänä FinnHEMSin FH50 –tukikohdassa Oulussa sekä lentoyhtiö Scandinavian Medicopter Ab:n ohjaamoyhteistyökouluttajana. Hän on toiminut helikoptereiden parissa vuodesta 2000 lähtien ja Oulun tukikohdassa vuodesta 2009. Lisäksi hän on suorittanut maisterinopinnot inhimillisistä tekijöistä ja järjestelmäturvallisuudesta Lund:in yliopistossa vuosina 2012-2014.
Ihmiset FinnHEMSin takana – valtakunnallisessa lääkärihelikopteritoiminnassa tarvitaan erilaisia käsipareja ja monipuolisia osaajia.
FinnHEMSin blogissa suunvuoro annetaan vuorotellen eri alojen ammattilaisille, jotka omalta osaltaan pitävät huolen siitä, että lääkärihelikopterit päivystävät valtakunnallisesti vuoden jokaisena päivänä ja kiireistä apua tarvitsevat saavat laadukkaan, elintärkeän ensihoidon.
Taivaalla lentävä keltainen helikopteri on FinnHEMSin työn näkyvin osa. Ympärivuorokautisen päivystyksen tukikohdissa mahdollistaa eri alojen ammattilaisten monipuolinen yhteistyö.