Ensihoidon ilmailupalveluiden kehittäminen etenee

Ensihoidon ilmailupalveluiden kehittämistä selvittänyt työryhmä on jättänyt loppuraporttinsa sosiaali- ja terveysministeriöön.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä esittää loppuraportissaan uusien tukikohtien perustamista Seinäjoelle ja Lappeenrantaan. Työryhmä on lisäksi selvittänyt ilmailupalvelun tuotantotavan muuttamista eli sitä, jatkuuko lentotoiminta nykymallin mukaisesti ulkoistettuna vai siirrytäänkö omaan lentotoimintaan.

Työryhmään kuulunut FinnHEMSin toimitusjohtaja Jyri Örri on tyytyväinen työryhmän työskentelyyn ja ministeriölle luovutetun raportin sisältöön.

– Valtioneuvoston päätöksenteon tueksi koottiin laaja tietopohja, joka tuo esiin toimintaympäristön vaatimukset ja haasteet, Örri arvioi.

Työryhmä kuuli muun muassa sairaanhoitopiirien, Hätäkeskuslaitoksen ja lento-operaattoreiden edustajia sekä laaja-alaisesti muita asiantuntijoita.

Örrin mukaan FinnHEMS on valmiina edessä oleviin muutoksiin.

– Olemme tunnistaneet muutoksen hallinnan kannalta keskeiset asiat. Riippumatta tulevista päätöksistä, meillä on kyky toteuttaa palvelu ja turvata toiminnan jatkuvuus laadukkaasti ja entistä yhdenvertaisemmin.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja, FinnHEMS Oy

Jyri Örri, 040 830 4577, jyri.orri@finnhems.fi

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteripalveluiden hallinnointiyksikkö. Yhtiön omistavat yhtä suurin osuuksin yliopistolliset sairaanhoitopiirit: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.  FinnHEMS on perustettu vuonna 2010, ja se on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. 

www.finnhems.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *