EUPHOREA – Yhteistyön tavoitteena päihittää muu maailma

FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikkö ja HYKS Akuutti järjestivät yhteistyössä kansainvälisen EUPHOREA-tutkijatapaamisen Helsingissä 14.-15. toukokuuta. Tapaamiseen osallistui 28 ensihoidon tutkijaa ja toimijaa yhteensä kahdeksasta Euroopan maasta.

EUPHOREA, European Prehospital Research Alliance, on puolivuosittain tapaava, vapaamuotoinen ensihoidon tutkimuksen verkosto. Helsingin tapaamisessa esiteltiin eri vaiheessa olevia tutkimuksia HEMS-tukikohtien optimaalisesta sijoittamisesta vaikean hengitystien hallintaan ensihoidossa.

Helsingin Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Suomen ensimmäiseksi ensihoitolääketieteen professoriksi loppuvuodesta 2017 nimitetty Markus Skrifvars piti tapaamisen avajaispuheenvuoron ensihoidon elvytystutkimuksesta. Suomalaisista ensihoidon tutkimuksista esiteltiin FinnHEMS tutkimus- ja kehitysyksikön ja TTL:n yhteishankkeen tuloksia HEMS-henkilöstön vireydestä sekä Maaret Castrénin riskikartoitusta ensihoidossa. Alkuvaiheessa olevista tutkimuksista Jouni Nurmi esitteli hanketta ensihoidon anestesian aikaisesta aivojen happeutumisen mittaamisesta ja Anssi Heino HEMS benefit scoren revisointiin tähtäävää projektia.

Verkostoituminen tärkeää etenkin nuorille tutkijoille

Toimialajohtaja, professori Maaret Castrén HYKS Akuutista on ollut perustamassa verkostoa vuonna 2011 yhdessä Norjan Air Ambulance -säätiön yleissihteerin, professori Hans Morten Lossiuksen kanssa. ”EUPHOREA perustettiin kansainvälisen ensihoitotutkimuksen ydinalueita käsitelleen konsensustapaamisen yhteydessä. Mainittakoon, että EUPHOREA-nimitys oli aivoriihen tulos, ja se keksittiin jo ENNEN Ruotsin euroviisua”, kertoo Castrén verkoston synnystä.

”Verkosto perustettiin tukemaan yhteistyötä laajojen monikeskustutkimuksien käynnistämiseksi. Erityisesti Skandinavia menettää paljon potentiaalistaan, kun emme tee riittävän laajaa yhteistyötä.” Verkoston tavoitteesta kysyttäessä Castrén toteaa, että ”Tavoitteena on päihittää koko muu maailma hyvillä tutkimuksilla! Esimerkiksi outcome on mahdollista selvittää aivan eri tavoin kuin Pohjois-Amerikassa, kun saatavilla on henkilötunnukset sekä sähköiset potilastietojärjestelmät.”

Tutkijan kannattaa osallistua verkoston toimintaan, koska se tarjoaa tilaisuuden tutustua, keskustella ja viettää aikaa samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Verkostoituminen on erityisen tärkeää, mikäli omassa työympäristössä ei ole vahvaa tutkimusorganisaatiota ja tukea tutkimukselle.

EUPHOREAn vahvuus on myös se, että mukana on sekä nuoria, aloittelevia tutkijoita, että alan arvostettuja senioritutkijoita. ”Haluaisinkin antaa haasteen nuorille tutkijoille: me pohjoismaiset professorit olemme luoneet struktuurin ja mahdollisuuden nuorille tutkijoille verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Toivon, että nuoret tarttuvat tilaisuuteen, osallistuvat tapaamisiin ja käynnistävät laajoja ja kunnianhimoisia yhteistyöhankkeita.” kannustaa Castrén.

Helsingin Meilahdessa 14-15. toukokuuta järjestetty EUPHOREA-tapaaminen oli järjestyksessään jo 13. Norjan Air Ambulance -säätiö tukee hallinnollisesti eurooppalaisten tutkijoiden verkostoa, jonka toiminta on maksutonta. Tapaamisista vastaavat vuorotellen verkoston jäsenet, joita on tällä hetkellä 15 eri maasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *