FinnHEMSin Rovaniemen FH51-tukikohta aloitti lentotoimintansa kymmenen vuotta sitten huhtikuussa 2012. Toiminnan aloittamisesta nykyhetkeen on tapahtunut paljon kehitystä, minkä ansiosta HEMS-toiminta Lapin haastavissa olosuhteissa on tänä päivänä paremmalla mallilla kuin koskaan.
Vuoden 2012 alku oli miehistölle kiireistä aikaa, kun toiminnan aloittamiseen valmistauduttiin kuumeisesti. Tukikohdan lentotoiminnasta vastasi tuolloin palvelusopimuksella ruotsalainen Scandinavian MediCopter (SMC), minkä vuoksi miehistön ilmailukoulutuksia oli Rovaniemen lisäksi myös Ruotsin puolella Jällivaarassa ja Östersundissa.
Ensimmäiset neljä kuukautta tukikohdalla toimittiin Rajavartiolaitoksen Rajaheko300-yksikön roottorien avustamana ennen kuin oma lentotoiminta saatiin käynnistettyä. Tiivis 24/7 yhteistoiminta Rajavartiolaitoksen kanssa rakensi hyvän pohjan yhteistyölle, joka jatkuu nykyäänkin.
Olosuhteet eivät vielä olleet kunnossa, kun myös lentäjät saapuivat myöhemmin keväällä Rovaniemelle. Uudessa tukikohdassa miehistö ei varsinaisesti päässyt heti valmiiseen pöytään. Ensimmäinen yö vietettiin kentän viereisessä asuntolassa, jossa oli mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja kaksi sänkyä. Astioita, ruokailuvälineitä tai valaisimia tilassa ei ollut. Majoitustilaan kasatuista pahvilaatikoista miehistö löysin kirjavan varustuksensa.
– Laatikoissa oli vanhoja lentohaalareita, talvitakkeja ja muuta ympäri Suomea haalittua varustusta. Sieltä sai sitten valita, että haluaako laittaa Medi-Helin haalarit ja Sepe-lääkärin takin päälle, vai olisiko Ilmarin haalarit hienommat, tukikohdassa ensimmäisen yön viettänyt lentäjä Mauri Frantti kertoo.
Ensimmäisestä majoitustilasta siirryttiin nopeasti tilapäiseen parakkitukikohtaan, joka palveli vuoteen 2016 asti, jolloin nykyinen pysyvä tukikohtarakennus valmistui.

Helikopteripäivystys aloitettiin Rovaniemellä 16. huhtikuuta, mutta ensimmäinen hälytyskeikka lennettiin vasta seuraavana päivänä.
– Nousimme ilmaan aamuyöstä silloisella AS365N2 Dauphin -kopterilla, ja laskeuduimme Luoston hiihtokeskuksen parkkipaikalle. Sieltä otettiin kyytiin aivoverenkiertohäiriöpotilas, jonka kuljetimme Lapin keskussairaalaan. Päivä jatkui vilkkaana ja lensimme tehtäviä muun muassa Kemijärvelle ja Kittilän suuntaan. Päivän päätteeksi oli vielä yksi potilassiirto Rovaniemeltä OYS:iin, Frantti muistelee.
Ensihoito kehittyy koko ajan
FinnHEMS toi mukanaan Rovaniemelle lisää sairaanhoitopiirien rajoja ylittävää yhteistyötä.
– Suurin muutos ensihoidossa oli tukikohtien vastuulääkäreiden ja vastuuensihoitajan kokoontuminen säännöllisesti yhteisiin kokouksiin. Se helpotti merkittävästi yhteistoimintaa eikä kaikkia hoito-ohjeita tai protokollia ei tarvinnut tehdä itse, vaan voitiin jakaa valmiita ohjeita ristiin ja hyödyntää niitä, kertoo FH51:n vastaava ensihoitaja Tero Karvinen.
Valtakunnallisen yhteistyön ansiosta Rovaniemen tukikohdan toimintaan on kymmenen vuoden aikana tullut uusina hoitokäytäntöinä muun muassa vakioitu intubaatioprotokolla, elvyttäen kuljetettavan sydäninfarktipotilaan hoitoprotokolla ja hälytyksellä mukana olevien hätäverien auditointimalli verikeskukselle.
Rovaniemen miehistö on puolestaan käynyt kouluttamassa muita miehistöjä esimerkiksi potilaan helikopterikuljetukseen liittyvissä asioissa. Rovaniemen tukikohta kuljettaa potilaita selkeästi eniten Suomessa.
FH51:n ensihoitajat ovat aktiivisesti kehittäneet omaa yksikköään. Viimeisimpänä isona koulutuskohteena oli ultraäänen käyttäminen kentällä ja sitä ennen keskityttiin kentällä otettaviin laboratorio tutkimuksiin Epoc-vieritestauslaitteen avulla. FH51-yksikkö otti potilaille annettavat hätäveret varustukseensa pian sen jälkeen, kun toiminta Rovaniemellä aloitettiin. Tuolloin ne vielä piti erikseen hakea Lapin keskussairaalasta, mutta nykyään hätäveri pidetään tukikohdassa aina valmiina lähtöön.
Myös toimenpiteiden harjoittelu on helpottunut merkittävästi vuosien aikana. Potilaiden nukuttamista tai hätäkirurgiaa voidaan harjoitella Lapin keskussairaalassa. Esimerkiksi traumapotilaan hengitystien ja hengityksen turvaamiseksi tehtävät kirurgiset hätätoimenpiteet kuuluvat HEMS-ensihoitajan perusosaamiseen.
Merkittävää kehitystä kymmenessä vuodessa
Rovaniemen tukikohta on osa pidempää perinnettä, sillä helikoptereiden käyttö osana sairaanhoitoa alkoi Suomessa juuri Lapin harvaanasutuilla ja syrjäisillä alueilla.
Rovaniemen tukikohdan vastuulentäjä Petteri Savolaisen mukaan Lapin HEMS-toimintaan vaikuttavat yhä samat erityispiirteet kuin 1960-luvullakin.
– Etäisyydet Lapissa ovat hyvin pitkiä muuhun Suomeen verrattuna. Lisäksi toimintaa leimaavat vaativat sää- ja ympäristöolosuhteet, rajavaltioiden yhteistoiminta sekä tiivis yhteistyö eri viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa, Savolainen kertoo.
Rovaniemen tukikohdassa on otettu isoja kehitysaskeleita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alun pioneerihenkeä vaatineista olosuhteista on siirrytty nykyhetken ammattimaisiin puitteisiin. Merkittäviä virstanpylväitä matkalla ovat olleet uuden H145-helikopterityypin käyttöönotto vuonna 2015 sekä uuden tukikohtarakennuksen valmistuminen kesällä 2016. Lentohaalaritkin ovat nykyään kaikilla samanlaiset.
Rovaniemen lääkintähelikopteritoiminnan siirtyminen FinnHEMSin alaisuuteen paransi myös teknistä suorituskykyä alueella sekä standardoi toimintaa.
– Muutos toi mukanaan esimerkiksi pimeänäkölaitetoiminnan sekä mittarilentokyvyn ja siihen liittyvät harjoitteluvaatimukset. Lisäksi tukikohtaan tulivat FinnHEMSin omat laatuvaatimukset koulutukselle, henkilöstölle, kalustolle sekä toimintakyvylle. Tämä kaikki näkyi kansalaisille parempana ja nopeampana hoitona, Savolainen sanoo.
Vastasyntyneen kuljetus Raja-Joosepin raja-asemalta. Ensihoitaja Jari Pirneksellä on sylissään parin tunnin ikäinen vauva. Saarijärven varaustupa Kilpisjärvellä v. 2014. Liikenne-onnettomuushälytyksellä Levin suunnalla FH51, Aslak ja Rajaheko300.
Ostopalvelusta omaan lentotoimintaan
Kaikkien lääkäri- ja lääkintähelikoptereiden – myös Rovaniemen tukikohdan – lentotoiminta siirtyi vastikään kokonaan valtionyhtiö FinnHEMSin omaksi tuotannoksi, kun FinnHEMSin ja lento-operaattori Babcock Scandinavian AirAmbulancen välinen palvelusopimus päättyi helmikuussa. Nyt valtakunnallista HEMS-lentotoimintaa kaikissa kuudessa Suomen FinnHEMS-tukikohdassa operoi FinnHEMSin tytäryhtiö FinnHEMS Lentopalvelut Oy.
Muutoksenkin jälkeen pohjoisen taivaalla lentävät samat H145-helikopterit, ja myös tukikohtien lentävä henkilöstö siirtyi FinnHEMSille liikkeenluovutuksella. Varsinaisesta ensihoidosta vastaa Lapin sairaanhoitopiiri.
