Päätöstä vaille valmis

Suomalaisen lääkärihelikopteritoiminnan ympärillä pyörii joukko isoja kysymyksiä: Mistä rahoitus? Kuka tuottaa? Mihin uudet tukikohdat sijoitetaan? Jotta hallinnollinen epävarmuus hellittää ja ensihoitolääkäripalvelun tulevaisuus selviää, tarvitaan vastauksia. 

Suomalaisen lääkärihelikopteritoiminnan tulevaisuus on ollut vahvistamaton jo vuosia. Hallinnollinen epävarmuus liittyy paitsi sote- ja maakuntauudistukseen myös muihin valmisteilla oleviin muutoksiin.

Mitä se sitten tarkoittaa? Ensinnäkin hallituksen viimekeväisen kehysriihipäätöksen mukaan FinnHEMS Oy on siirtymässä Pirkanmaan maakunnan omistukseen osana sote-uudistusta. Lisäksi valtioneuvostossa päätetään kahden uuden lääkärihelikopteritukikohdan sijoituspaikkakunnista sekä ilmailupalvelun tuotantotavasta.

Viimeisimmässä on kyse siitä, miten lääkärihelikopterien lentotoiminta tuotetaan vuodesta 2022 eteenpäin: hankitaanko se nykyiseen tapaan ulkoistettuna palveluna vai tuotetaanko palvelu itse, jolloin FinnHEMS hankkisi oman lentokaluston ja lentotoiminnan henkilöstön. Vaikka vuosi 2022 tuntuu vielä kaukaiselta, ilmailupalvelun järjestämisen sekä mahdollisten helikopterihankintojen ja miehistöjen koulutuksen kannalta aikataulu on tiukka.

Päätöksenteon tueksi on tehty kattavaa taustatyötä. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti erillisen työryhmän selvittämään uusien tukikohtien sijoittamista ja lentotoiminnan järjestämistä. Myös minulla oli kunnia saada olla mukana tässä työryhmässä.

On tärkeää, että valmisteluvaiheessa on tarkasteltu eri vaihtoehtoja ja niiden taustoja on punnittu perusteellisesti. Nyt kerättyä tietoa on osattava hyödyntää, jotta meillä on tulevaisuudessa entistä laadukkaampi, toimintavarmempi ja kustannustehokkaampi lääkärihelikopteritoiminta osana ensihoitojärjestelmää.

Asioiden keskeneräisyys kuormittaa, mutta hallinnollista remonttia tarvitaan. Kuten eduskunnan oikeusasiamies on linjannut, ensihoitolääkäripäivystyksen kattavuutta ja sen yhdenvertaista saatavuutta on parannettava koko maassa. Tavoitteena on luoda yhä aukottomampi järjestelmä, joka tavoittaa suomalaiset entistä paremmin hädän hetkellä. Kansalaisten kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää varmistaa myös se, että lääkärihelikopteritoiminta jatkuu keskeytyksettä myös muutosten keskellä.

FinnHEMSillä on seitsemän vuoden kokemus valtakunnallisen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnoimisesta. Tiedämme mikä kokonaisuudessa toimii hyvin ja mikä ei. Siksi yhtiön tietämyksen hyödyntäminen päätöksenteossa on kannattavaa ja myös vastuullista. Kehysriihen linjausten johdosta olemme tarkastelleet tilannetta kriittisesti ja laatineet alustavan muutostenhallintasuunnitelman. FinnHEMS voi jatkaa ulkoistetun palvelun hallintaa ja ohjausta, mutta myös käynnistää oman lentotoiminnan ja hallita uudenlaiseen toimintaan liittyviä riskejä, mikäli valtioneuvoston päätökset sitä edellyttävät. Pääasia, että ratkaisu on paras niin toiminnan organisoinnin kuin myös kustannusten eli viime kädessä kaikkien suomalaisten osalta.

Tilanne on merkityksellisempi kuin kertaakaan aiemmin FinnHEMSin historiassa. Toivonkin tämän syksyn tuovan tullessaan ne ratkaisut ja päätökset, joita ensihoidon ja koko terveydenhuollon kentällä on odotettu pitkään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *