Potilaskuljetukset lisääntyvät – Ensihoito paranee

FinnHEMSin helikoptereilla kuljetettiin ennätysmäärä potilaita vuonna 2017. Helikopterilla kuljetettujen potilaiden määrä on viimeisten kuuden vuoden aikana yli kaksinkertaistunut. Syynä kasvuun on muun muassa aivoinfarktipotilaiden entistä tehokkaampi hoito. Vallitsevat muutokset toimintakulttuurissa lisäävät kuljetuksia myös tulevaisuudessa.

FinnHEMSin helikopterit kuljettavat yhä enemmän potilaita. Vuonna 2017 kuljetukset lisääntyivät peräti 17 prosenttia. Erityisen paljon niiden määrä on noussut pohjoisen tukikohdissa ja varsinkin Oulussa. Siellä potilaskuljetukset lisääntyivät edellisvuodesta peräti 44 prosenttia.

– Potilaskuljetusten määrä on kasvanut jo useamman vuoden. Vuonna 2017 lähes joka kymmenes FinnHEMSin kohtaama potilas kuljetettiin helikopterilla sairaalaan, kertoo FinnHEMSin tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen.

Hoitoketju tehostuu

Virkkusen mukaan yksi syy kuljetusten kasvulle valtakunnallisesti on alalla tapahtunut toimintakulttuurin muutos ja kehitys.

– Hoitoketjuja tehostetaan ja henkilökuntaa koulutetaan viimeisimmän tutkimustiedon valossa. Aikakriittisissä tapauksissa osataan arvioida entistä paremmin, miten potilaan kannalta arvokasta aikaa voidaan säästää, hän sanoo.

Aikakriittisyydellä tarkoitetaan tilanteita, joissa potilas hyötyy siitä, että hoito sairaalassa päästään aloittamaan mahdollisimman nopeasti. Tällaisia ovat esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöpotilaat, jotka on saatava sairaalaan mahdollisimman pian esimerkiksi liuotushoitoa tai leikkausta varten.

Uuden kopterin edut

Oulussa potilaskuljetusten määrä alkoi nousta, kun tukikohta sai uuden, aiempaa suuremman ja nopeamman helikopterin vuonna 2015. Samanlaiset kopterit ovat käytössä myös Kuopion ja Rovaniemen tukikohdissa. Aikaisemmin hoitotoimenpiteet täytyi hoitaa kentällä ennen kuljetusta, sillä niitä ei mahtunut tekemään pienessä kopterissa.

– Uudessa helikopterissa on tilaa hoitaa potilasta kuljetuksen aikana. Kuljetus päästään siis aloittamaan entistä nopeammin, kertoo FinnHEMSin Oulun tukikohdan vastuulääkäri Heini Nal.

Oulun potilaskuljetusten määrän nousuun on hänen mukaansa vaikuttanut myös aivoinfarktipotilaiden hoitoketjun tehostuminen. Ambulanssihenkilökunta on koulutettu tunnistamaan infarktin oireet. Jos välimatka lähimpään liuotushoitopaikkaan on pitkä, otetaan yhteys lääkäriyksikköön. Lääkärin tehtävä on arvioida, voidaanko potilaan kannalta kriittistä aikaa säästää, mikäli kopteri lähtee ambulanssia vastaan ja kuljettaa potilaan sairaalaan.

Sote-uudistus lisää kuljetuksia

Virkkunen ja Nal uskovat, että potilaskuljetusten määrä tulee kasvamaan myös jatkossa. Tähän vaikuttaa muun muassa sote-uudistus, jonka myötä vaativaa hoitoa antavien sairaaloiden määrä vähenee lähes puolella. FinnHEMSin kohtaamat potilaat ovat useimmiten juuri niitä, jotka tarvitsevat vaativaa, erikoisosaamista edellyttävää hoitoa.

– Se tarkoittaa, että helikopterilla kuljetetaan potilaita erikoisosaamista tarjoaviin laajan päivystyksen sairaaloihin entistä enemmän ja yhä pidempien matkojen takaa, Virkkunen huomauttaa.

Pohjoisen pitkien välimatkojen takia tämä tulee todennäköisesti näkymään erityisesti Oulun ja Rovaniemen tukikohdissa. Esimerkiksi koko Pohjois-Suomessa tapahtuvien aivoinfarktien toimenpidehoito on pohjoisinta Lappia myöten keskittynyt Ouluun. Tällöin matka sairaalaan voi venyä useiden tuntien mittaiseksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *