Yli kahdeksan vuotta FinnHEMSin haalareissa työskennellyt Antti Kämäräinen viettää vuoden Sydneyn HEMS-yksikössä virkaan erikoistuvana lääkärinä. Kämäräinen peilaa Australian oppeja Suomen HEMS-toimintaan ja kirjoittaa havainnoistaan uudessa blogisarjassa.
– Kun elokuussa saavuin Sydneyyn, aavistelin, ettei edessäni olisi välttämättä kaikkein helpoin ja leppoisin vuosi, Antti Kämäräinen muistelee alkusyksyn tunnelmia.
Heti ensimmäiset perehdytyspäivät paljastivat hänen aavistuksensa osuneen oikeaan. Kuukauden kestänyt perehdytysjakso Sydneyn HEMS-yksikössä oli vaativa, ja päivät venyivät pitkiksi. Samalla se oli Kämäräisen mukaan kuitenkin valtavan antoisa ja mielenkiintoinen: simulaatiot, luennot ja työpajat toteutettiin huolellisesti ja ne olivat hyvin suunniteltuja.
– Ja mikä parasta, koulutus ei lopu perehdytysjaksoon. Jokaisella työntekijällä on oma mentori, jonka kanssa seurataan kehittymistä, hän kertoo.
Sydneyssä Kämäräisen työnkuvaan kuuluvat ensihoitotehtävät mutta myös vaativat potilassiirrot. Siirrot tehdään pääasiassa autolla ja helikopterilla ja Suomesta poiketen tarvittaessa myös lentokoneella. Tämä johtuu siitä, että Australiassa etäisyydet ovat hyvin pitkiä, toisinaan jopa 1 500 kilometriä yhteen suuntaan. Lentokonetta käytetään, jos helikopterilla pitäisi pysähtyä tekemään useampia välitankkauksia.
– Tulin Sydneyyn, sillä haluan kehittyä työssäni ja kouluttautua ensihoitolääkärin tehtäviin entistä paremmin. Ennen kaikkea odotan vuodelta oppeja laadukkaaseen ensihoitotyöhön. Sydneyn HEMS on tunnettu laadukkaasta koulutuksesta, toiminnan aktiivisesta kehittämisestä ja laadunvalvonnasta. Se siis sopi hyvin toiveisiini.
Kämäräinen haluaa nähdä, miten HEMS-toiminta Australiassa ja koti-Suomessa poikkeavat toisistaan.
– Jo ensimmäisten viikkojen aikana heräsi runsaasti ajatuksia siitä, mihin perehdytykseen liittyviin asioihin voisimme kiinnittää Suomessa enemmän huomiota ja mitä olisi tarpeen kehittää.
Australian opeista kertova blogisarja käynnistyy nyt helmikuussa. Ensimmäisessä postauksessaan Kämäräinen kertoo tarkemmin Sydneyn perusteellisesta perehdytyksestä.

Antti Kämäräinen kirjoittaa blogia vuoden mittaisesta työjaksostaan lääkärinä Sydneyn HEMS-yksikössä Australiassa. Henkilökohtaisen oppimisen ja kehittymisen lisäksi hän tarkastelee kansainvälisesti laadukkaana tunnetun yksikön toimintatapoja ja ammentaa eväitä kotimaisen HEMS-toiminnan kehittämiseksi.
Lisätietoa Sydneyn yksiköstä löytyy osoitteesta www.sydneyhems.com.