Arvoa potilaalle ja koko yhteiskunnalle
Varmistamme yhdessä terveydenhuollon kumppaneidemme sekä sidosryhmiemme kanssa suomalaista kiireellistä ensihoitoa ja siten yhteiskuntamme terveydenhoidon toimivuutta.
Vastuumme potilaita ja yhteiskuntaa kohtaan on suuri. Lääkärihelikopteritoiminnassa vastuullisuus on läsnä aivan jokapäiväisessä arjessa. FinnHEMS on olemassa tuottaakseen hyvää suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisille. Meille on ensiarvoisen tärkeää toimia kansalaisten luottamusta kunnioittavalla ja ylläpitävällä tavalla. Pidämme lääkärihelikopterijärjestelmän toimintakykyisenä pitkälläkin aikajänteellä.
Vastuuta ympäristöstä, ihmisistä ja yhteiskunnasta
Turvallista lentotoimintaa ei ole ilman vastuullisuutta. Sekä hätätilapotilaiden hoitaminen että ilmailussa toimiminen edellyttää vastuullisia ratkaisuja organisaation kaikilla tasoilla.
Meidän tulee tehdä määrätietoisia valintoja vähentääksemme toiminnasta jotuvia ympäristövaikutuksia. Pyrimme toteuttamaan tehtävämme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Ensihoito tehdään yhteistyössä
Ensihoito ja ilmailu ovat monien tahojen yhteistyötä. Teemme sidosryhmäyhteistyötä oman henkilöstömme lisäksi muun muassa hyvinvointialueiden ja HUS-Yhtymän, valtionhallinnon eri organisaatioiden, pelastustoimen, Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien sekä ilmailun kotimaisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa.
Edistämme lääkärihelikopteritoimintaa ja ensihoitoa yhteistyössä hyvinvointialueiden, HUS-yhtymän ja muiden viranomaisten kanssa hyvänä yhteistyökumppanina, ja teemme kansainvälistä yhteistyötä muiden maiden HEMS-organisaatioiden kanssa.
Ympäristövastuu:
Tavoitteena ympäristövaikutusten minimoiminen
Suurimmat päästövaikutukset syntyvät toiminnan luonteen vuoksi helikopterien käyttämistä polttoaineista. Kaiken kaikkiaan lähes kaikki FinnHEMSin päästöt syntyvät polttoaineiden käytöstä, energian tuotannosta sekä liikematkustuksen ja kuljetusten edellyttämästä polttoaineen käytöstä.
Sosiaalinen vastuu:
Myönteistä vaikutusta henkilöstöön ja ympäröivään yhteisöön
FinnHEMSin sosiaalisen vastuun pääpaino on henkilöstön terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa sekä turvallisuustyössä.
Taloudellinen ja hallinnollinen vastuu:
Hyvä hallintotapa on vastuullisuuden perusta
Valtionyhtiönä FinnHEMS noudattaa valtioneuvoston ja valtion omistajaohjauksen vastuullisuusperiaatteita, hyvän liiketavan ja hallinnon periaatteita, lainsäädäntöä ja muita sitoumuksia. Yhtiön vastuullisuuteen kuuluu myös yhteiskunnan varojen tehokas käyttö.
Hiilijalanjälkeä pienennetään suosimalla uusiutuvia polttoainevaihtoehtoja ja kiinteistöjen energiaratkaisuilla.
Huomioimme kestävän kehityksen periaatteet kiinteänä osana kalustohankintoja ja tutkimme ilmailun, helikopterivalmistajien ja polttoaineteollisuuden vastuullisuuspyrkimyksiä ja etsimme väyliä liittyä mukaan.
Asteittain kohti biopolttoaineita
Vaikutusmahdollisuutemme ilmailun tuottamaan hiilijalanjälkeen ovat rajatut: voimme vaikuttaa vain käytettävään polttoaineeseen, emme meille hälytystehtävillä muodostuviin lentomääriin. Seuraamme biopolttoaineiden ja muiden ympäristöystävällisten käyttövoimamuotojen kehitystä ja niiden soveltuvuutta toimintaamme.
Tavoitteenamme on vaiheittain kasvattaa biopolttoaineen osuutta kuluttamastamme polttoaineesta niin, että 10 prosenttia lentokerosiinista koostuu uusiutuvista raaka-aineista valmistetusta polttoaineesta vuoden 2027 lopulla.
Toiminnan taloudelliset resurssit hidastavat siirtymää biopolttoaineisiin, sillä biopolttoaineen hinta on merkittävästi korkeampi tavalliseen verrattuna.
Myös hälytysajokäytössä olevassa ajoneuvokalustossa siirrytään asteittain käyttämään uusiutuvaa dieselpolttoainetta. Siirtymään vaikuttaa merkittävästi tukikohtien läheisyydessä oleva jakeluasemaverkosto.
Uusiutuvaa sähköä ja energiaa
Tavoitteenamme on parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja siirtyä kokonaan uusiutuvaan sähköenergiaan. Kaikki ostamamme energia on peräisin uusiutuvista lähteistä tai tuotettu ydinvoimalla. Oulun, Tampereen ja Kouvolan tukikohtien rakennushankkeissa uusiutuva lämpö- ja sähköenergia on otettu lähtökohdaksi. Velvoitamme, että urakoitsijat minimoivat haitalliset ympäristövaikutukset omassa työssään.
Nykyinen FinnHEMS on muodostunut kolmen eri yrityksen henkilöstöstä. Olemmekin panostaneet yhteisten yrityskulttuurin kulmakivien ja arvojen määrittelyyn ja sisäistämiseen. Viestintää ja vuoropuhelua henkilöstöryhmien välillä on pyritty lisäämään sisäisesti sekä ulkoisesti FinnHEMSin ja tukikohdissa työskentelevän hyvinvointialueiden henkilöstön välillä. Tavoitteena on parantaa yhteisen tiedon kulkua ja lisätä yhteisöllisyyttä.
Koko FinnHEMSin henkilöstö voi seurata terveyttään terveydenhuollon ammattilaisten tuella. Mittaamme henkilöstömme hyvinvointia ja tyytyväisyyttä vuosittaisella henkilöstökyselyllä.
Turvallisuus on monen tekijän summa
Turvallisuus on tärkeä osa vastuullisuutta ja keskeisellä sijalla kaikessa toiminnassamme. Turvallisuuden edistäminen ja ylläpito ovat tulosta koko henkilöstön yhteistyöstä, jossa keskeistä on toimiva vuoropuhelu.
FinnHEMSin lentotoiminnan turvallisuutta valvovat liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Euroopan Unionin lentoturvallisuusvirasto EASA. Olemme asettaneet omat laatu- ja turvallisuusstandardimme lakien ja määräysten vaatimustasoa korkeammalle.
Hyvä raportointikulttuuri mahdollistaa tehokkaan ja ennakoivan riskien pienentämisen ja uhkien torjunnan. Pyrimme aktiivisesti alentamaan henkilöstön raportointikynnystä turvallisuustiedon kartuttamiseksi.
Vastuullisuus on integroitu osaksi palkitsemisjärjestelmää, ja vastuullisuustavoitteiden yhteydessä on määritelty mittarit ja viitearvot tavoitteiden toteutumiselle. Yhtiön hallitus valvoo toiminnan vastuullista johtamista. Taloudellinen vastuu tarkoittaa meille vastuullista ja tarkkaa taloudenpitoa julkisin varoin rahoitettavasta toiminnasta.
Eettiset toimintaperiaatteet velvoittavat meitä ja kumppaneitamme
Olemme sitoutuneet kestävään kehitykseen ja korkeatasoiseen toiminnan eettisyyteen yritysvastuuperiaatteidemme mukaisesti. Hankinnoissamme edellytämme palveluntarjoajien, toimittajien ja muiden yhteistyökumppaneidemme noudattavan vastaavaa sitoutumista ja kirjattuja eettisiä toimintaperiaatteitamme (Supplier Code of Conduct).
Meillä on käytössä avoin ilmoituskanava, jonka kautta voi ilmoittaa anonyymisti havaitsemistaan väärinkäytösepäilyistä. Tämä linkki johtaa ilmoituskanavalle, jossa väärinkäytöksestä ilmoitetaan.
Tallennettuasi ilmoituksen saat salasanan, jonka avulla voit seurata tehdyn ilmoituksen käsittelyä sekä vastata riippumattoman käsittelytiimin mahdollisesti esittämiin lisätietopyyntöihin.
Lisäksi ilmoittajalle lähetetään vastaus toimenpiteistä, joita ilmoituksen perusteella on toteutettu tai aiotaan toteuttaa. Vastaus annetaan direktiivin mukaisesti kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottoilmoituksesta.
Vastuullisuuden periaatteet
Lääkärihelikopteritoiminnan monet osa-alueet, kuten potilastyö ja ilmailu, sekä ytimessämme olevat arvot, kuten korkeatasoinen turvallisuus ja laatu, korostavat toimintamme vastuullisuutta. Olemme sitoutuneet toimimaan, johtamaan ja kehittämään FinnHEMSiä näiden vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti.
Yritysvastuuperiaatteemme
Noudatamme valtioneuvoston ja valtion omistajaohjauksen vastuullisuusperiaatteita, hyvän liiketavan ja hallinnon periaatteita, lainsäädäntöä sekä muita sitoumuksia. Yritysvastuu on integroitu toimintaamme, sitä johdetaan tavoitteellisesti ja siitä raportoidaan omistajalle säännöllisesti.
Yritysvastuuperiaatteidemme tavoitteena on yhtenäistää vastuullisuutta edistäviä toimintatapoja, kehittää rooliamme yhteistyökumppanina ja vastuullisena toimijana yhteiskunnassa, parantaa työtyytyväisyyttä, hallita maineriskejä ja varmistaa FinnHEMSin kiinnostavuus työpaikkana.
Kestävän kehityksen tavoitteemme
Kestävyys- ja vastuullisuustyömme pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelmasta valittuihin kuuteen tavoitteeseen, jotka olemme määritelleet meille kaikkein keskeisimmiksi.