Valtionyhtiö FinnHEMS vastaa lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnasta Suomessa. Seitsemän tukikohdan verkosto laajenee ensi vuonna, kun avaamme lääkärihelikopteritukikohdan Kouvolan Uttiin yhdessä Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa. Uuden tukikohdan myötä HEMS-ensihoitajan ammattiin aukeaa useita työpaikkoja, joihin nyt haemme ensihoidon ammattilaisia. Tartu tilaisuuteen!
Haemme ensihoidon ammattilaisia lääkärihelikopteritoimintaan HEMS-ensihoitajiksi. Tällä haulla rekrytoimme noin viisi henkilöä Kouvolan tukikohtaan ja lisäksi muodostamme HEMS-ensihoitajaresurssin seuraavalle viidelle vuodelle valtakunnallisesti.
Työskentely Kouvolassa HEMS-ensihoitajana
- Helikopteritehtävillä työskentelet Medical Passenger -roolissa, ensihoitolääkärin työparina osana neljän hengen tiimiä, jossa on myös kaksi lentäjää.
- Olet mukana ensihoitolääkärin kanssa toteuttamassa vaativia sairaalan ulkopuolisia hoitomenetelmiä kriittisesti vammautuneille tai sairastuneille potilaille.
- Autotehtävillä toimit kuljettajana hälytysajossa.
Työskentely muualla Suomessa HEMS-ensihoitajana HEMS Crew Member (HCM) -roolissa
- HCM:n roolissa työskentelet sekä lentäjän työparina helikopterin ohjaamossa että ensihoitolääkärin työparina potilaan luona. Avustat helikopterissa muun muassa lentosuunnistuksessa, valvot lennon tilaa ja turvallisuutta lennon aikana. Kun tehtäville lähdetään autolla, toimit kuljettajana.
- Tällä hetkellä HCM-rooliin HEMS-ensihoitajille ei ole vapaita paikkoja missään tukikohdassamme, mutta muodostamme HEMS-ensihoitajaresurssin seuraavalle viidelle vuodelle valtakunnallisesti nyt, joten myös tulevaisuuden HCM-paikat muissa tukikohdissamme ovat nyt haussa. HCM-roolin tukikohtia on Vantaalla, Turussa, Tampereella, Seinäjoella, Oulussa ja Kuopiossa. Arviomme mukaan Vantaalla tai Tampereella ei ole lähivuosina avautumassa uusille hakijoille HCM-paikkoja, joten suosittelemme pelkästään sinne hakevia odottamaan seuraavaa rekrytointia, joka toteutunee useamman vuoden päästä.
PÄTEVYYSVAATIMUKSET MOLEMPIIN HEMS-ENSIHOITAJATEHTÄVIIN
- Peruskoulutus: Ensihoitaja (AMK) tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu laillistettu sairaanhoitaja, joka on suorittanut hoitotason ensihoitoon suuntaavan, vähintään 30 opintopisteen laajuisen opintokokonaisuuden yhteistyössä sellaisen ammattikorkeakoulun kanssa, jossa on opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti ensihoidon koulutusohjelma.
- Työkokemusta ensi- ja akuuttihoidosta vähintään viisi vuotta, joista vähintään kolme vuotta hoitotason ensihoitajana toukokuun 2025 loppuun mennessä ja loput kaksi vuotta voi olla kertynyt päätoimisesta työskentelystä sairaalan päivystyspoliklinikalla, teho-osastolla, leikkausosastolla tai pelastustoimessa.
- Fyysinen suorituskyky lihaskunnon ja aerobisen kestävyyden osalta FireFit-testien mukaisella testauksella vähintään luokka 3 kaikissa osatesteissä.
- Uimataito: 200 m alle 4 min 45 sek. Esineen poiminta n. 2 metrin syvyydestä sukeltamalla.
- Ilmailulääketieteellinen kelpoisuus: eurooppalaisen normiston mukainen luokan 2 lääketieteellinen kelpoisuus helikopterin ei-ohjaavana perämiehenä. Tämä sisältää mm. normaalit aistit ja yleisen terveydentilan, joka mahdollistaa vuorotyön suorittamisen. Tietoa kelpoisuusvaatimuksista saat mm. täältä ja päivitettyä ilmailulääketieteellisestä arviota terveydentilaasi tai lääkitystä koskien saat ilmailulääkäriltä muun muassa tästä linkistä.
- Voimassa oleva B-luokan ajokortti
- Sujuva englannin kielen taito ja kyky pärjätä ensihoitotilanteessa myös ruotsiksi tai sitoutuminen ensihoitotyön ruotsin kielen opiskeluun
- Nuhteettomuus: teetämme valituille suppean turvallisuusselvityksen sekä huumausainetestauksen
- Tartuntatautilain 48§ mukainen rokotussuoja
TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMINEN
Menestyäksesi HEMS-ensihoitajana sinun tulee olla todellinen tiimipelaaja. Ilmailun ja kiireellisen ensihoidon yhdistävä HEMS-ensihoitajan ammatti on pitkälti myös tekninen ammatti, joten kiinnostus tekniikkaan ja teknologiaan on tärkeää. Koska työ sisältää paljon jatkuvaa koulutusta, arvostamme haluasi kehittää omaa ja tiimin osaamista. Lisäksi pidät itsesi hyvässä kunnossa ja pidät osaltasi huolta myös työyhteisösi hyvinvoinnista.
Työtä on mahdollista tehdä toiselta paikkakunnalla käsin. Työvuorot ovat pääsääntöisesti 24 tunnin pituisia, joita seuraa pidempi vapaa. Työssä on kuitenkin paljon läsnäoloa vaativia koulutuspäiviä sekä tukikohtapaikkakunnalla että muualla Suomessa. Matkustusvalmius koti- ja ulkomailla on välttämätöntä tehtävässä toimimiselle.
Jokainen lääkärihelikopteritoiminnassa työskentelevä henkilö on osa ensihoidon ketjua. Tarjoamme sinulle merkityksellisen ja ainutlaatuisen työn kiireellisen ensihoidon huipulla. Työ on fyysisesti ja henkisesti vaativaa, mutta palkitsevaa.
Tukikohdissa on tiivis HEMS-yhteisö, jossa jokaisen sitoutuminen ja panos on tärkeä. FinnHEMSin lähtökohtana on työntekijöiden hyvinvoinnin, työkyvyn ja työturvallisuuden varmistaminen sekä riskittömän, turvallisen ja terveellisen työympäristön luominen. Työyhteisömme on tasa-arvoinen emmekä hyväksy syrjintää missään muodossa.
FYYSINEN SOVELTUVUUS/FIREFIT-TESTI
Hakijoiden tulee osoittaa lihaskunnon ja aerobisen kestävyyden fyysinen suorituskyky kuntotestillä. Todistus hyväksytysti suoritetusta testistä tulee toimittaa liitteenä Eezyn hakuportaaliin 21.3. klo 17.00 mennessä. Aiemmin suoritettu testitulos saa olla korkeintaan 8 kuukautta vanha. Huomioi, että hapenottokyvyn ja lihaskunnon osiot pitää olla suoritettuna samana päivänä. Pelastustoimen kautta voimassa oleva Firefit-testaus vähintään luokalla 3 kaikista osatesteistä hyväksytysti suoritettu testi on kelvollinen em. rajauksilla. Käytämme iästä ja viiteryhmästä riippumatonta taulukkoa SM:n julkaisu 2023:28 Ohje sukellus- ja pintapelastustoimintaan (liite 7).
Mikäli sinulla ei ole voimassa olevaa testitulosta, saat sen hankittua ennalta sovituissa testilaitoksista, jotka tarjoavat testin oman hinnoittelunsa mukaisesti. Lista hyväksytyistä testilaitoksista on alla.
Uintitesti suoritetaan hakuprosessin lopussa keväällä 2025. Ilmailulääkärin tarkastus järjestetään koulutukseen valituille rekrytointiprosessin loppupuolella. Lääkärintarkastus on sinulle maksuton.
MONIVAIHEINEN VALINTAPROSESSI
HEMS-ensihoitajaksi valitseminen on monivaiheinen prosessi ja sen tavoitteena on hakea ammattiin parhaiten soveltuvia henkilöitä. Hakemusvaiheen jälkeen edessäsi on kyky- ja persoonallisuustestejä, psykologin haastatteluja sekä ilmailupsykologiset testit ohjaamotyöhön. Jokainen vaihe on luonteeltaan karsiva eli osa hakijoista karsiutuu pois testitulosten perusteella. Saat itsellesi kehittävää palautetta arvioinnin eri vaiheissa. Kumppaninamme soveltuvuustestauksessa on Eezy Personnel.
Koulutusjaksolle ja perehdytykseen valitaan aloittavan Kouvolan tukikohdan ensihoitajat sekä kansallisesti valintahetken mukainen mahdollinen lisäresurssi muihin tukikohtiin. Lopulliset valinnat tehdään kesäkuussa 2025. Koulutus- ja perehdytysjakso alkaa syyskuussa 2025. Kouvolan tukikohdan operatiivinen toiminta alkaa arviolta tammikuussa 2026.
PALKALLINEN KOULUTUSJAKSO
Rekrytoitavien väylä HEMS-ensihoitajan tehtäviin alkaa syyskuussa 2025 palkallisella koulutusjaksolla.
Kouvolan tukikohtaan valittavien HEMS-ensihoitajien koulutus etenee koulutusjakson jälkeen työharjoitteluineen kohti tukikohdan avaamista vuoden 2026 alussa. Harjoittelu- ja koulutusjaksolla selviää koulutettavien menestymisen mahdollisuudet HEMS-arjessa. Koulutus keskeytyy, mikäli käytännön työssä tai -harjoittelussa ilmenee, ettei koulutettava kykene työskentelyyn helikopterissa tai HEMS-tiimissä. Koulutusjakso ja työharjoittelu tapahtuvat usealla paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Koulutusjakso sisältää etä- ja lähiopetusta painottuen virka-aikaan. Viikonloput ovat pääosin vapaita. Lähiopetusjaksoja poissa kotipaikkakunnilta tulee säännöllisesti. Koulutettavien perhe- ja muun henkilökohtaisen tilanteen tulee sallia jopa usean viikon mittaiset lähiopetusjaksot arkipäivisin. FinnHEMS järjestää ja kustantaa majoituksen lähijaksojen aikana.
HEMS-ensihoitajien tulevaisuuden reserviin koulutettavien koulutusjakson pituus on korkeintaan kuusi viikkoa. Koulutettavilla on tällöin määräaikainen työsuhde FinnHEMSissä.
PALKKAUS
FinnHEMSillä on käytössä yrityskohtainen työehtosopimus, jossa on omat palkkaluokat sekä ohjaamotyötä tekeville HCM-roolin HEMS-ensihoitajille että Medical Passenger -roolin HEMS-ensihoitajille ilman ohjaamotyön vastuita. Käytössä on päivystystyössä kokonaispalkka sisältäen yleiset haittatyökorvaukset. Kokemuslisät muodostuvat vain HEMS-työssä työskenneltyjen työvuosien mukaan eli aiempi työkokemus sote-alalta ei vaikuta palkkaukseen FinnHEMSillä. Tällä hetkellä uuden HEMS-ensihoitajan kokonaispalkka on HCM-roolissa noin 4500 euroa/kk ja Medical Passenger-roolissa noin 4100 euroa/kk. Palkankorotukset kevään 2025 osalta selviävät myöhemmin. Arkipäivinä toteutettavalta koulutusjaksolta maksetaan FinnHEMSin työehtosopimuksen mukaista koulutusajan palkkaa. Tutustu työehtosopimukseen täällä.
HAKEMUKSET
Voit hakea tehtävää rekisteröimällä hakemuksesi viimeistään 16.3. mennessä rekrytointiportaaliin osoitteessa https://personnel.eezy.fi/avoimet-tyopaikat/. Voit täydentää lähetettyä hakemustasi hyväksytyllä fyysisen testauksen todistuksella vielä 21.3. klo 17.00 saakka. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.
Hakemukseen tulee liittää seuraavat dokumentit rekrytointiportaalissa:
- CV
- opintotodistukset ilmoituksessa mainituista tutkinnoista
- ne työtodistukset, joista ilmenee vaadittava 5 vuoden työkokemus
- hakemuskirje tämän ohjeen mukaisesti: Kerro vapaamuotoisesti luonteestasi, osaamisestasi ja motivaatiostasi HEMS-ensihoitajaksi (pituus max. 1-2 sivua).
- todistus vaadittavasta fyysisestä soveltuvuudesta testilaitoksen tai pelastustoimen todistuksella
Lisätietoja koulutuksesta ja tehtävästä: Marko Sorsa, FinnHEMS, hems@finnhems.fi, p. 050 433 8517 seuraavasti:
- Ma 24.2. klo 9–10.30
- Ti 25.2. klo 14–15.30
- Ma 3.3. klo 13–14.30
- To 6.3. klo 10–11.30
- Ti 11.3. klo 10–11.00
Lisätietoja hakuprosessista ja muut kysymykset: Heidi Tuomikorpi, Eezy Personnel, p. 043 824 3261
Menestystä hakuun!
HYVÄKSYTYT TESTILAITOKSET FYYSISEN SOVELTUVUUDEN TESTAUKSEEN:
- Lapin urheiluopisto (Santa Sport), Hiihtomajantie 2, 96400 Rovaniemi. Puh. 040 710 6341. Hinta 100 €
- Kuntoutuskeskus Ruissalo/Ruissalon kylpylän toimipiste, Ruissalon puistotie 640, 20100 Turku. Puh. (02) 445 4567. Hinta 180 €
- Varalan urheiluopisto, Varalankatu 36, 33240 Tampere. Sähköpostilla tony.eriksson (at) varala.fi. Hinta 110 €
- ODL Liikuntaklinikka, Albertinkatu 18 A, 90100 Oulu. Puh. (08) 313 2154. Hinta yksilötestaus 129 €
- Helsingin Urheilulääkäriasema, Mäkelänkatu 47, Urhea-halli 3.krs, 00550 Helsinki. Puh (09) 43 42 100, ajanvaraus (at) hula.fi. Hinta 189 €
- Kuortaneen urheiluopisto, Opistontie 1, 63100 Kuortane. Puh. 044 550 2486. Hinta 100 €
- Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela. Puh. (010) 208 7275. Hinta 129 €
- Vierumäki (Suomen Urheiluopisto), Kaskelantie 10, 19120 Vierumäki. Puh. 0300 870 870. Hinta 105 €
- Kotkan testausasema, Ututie 4, 48350 Kotka. Hinta 70 €. Varaukset ajanvarauslomakkeella www.testausasema.fi. Lomalla 28.2.–10.3.